Toinen nauroi pahasti uskomatta tytön sanoja. "Olisi hauskaa tietää mitä metsänvartijan asunnon mies ajattelee tästä asiasta".
"Hän ajattelee ja toistaa joka päivä: 'Jumalan kiitos, että tämä kauhea, surullinen aika maatilalla nyt on ohitse'. Hän tuntee vapautuksen suloista tunnetta samassa määrässä kuin minäkin".
"Ja sellaisella lohdutuksen perusteella täytyy hänen niin pian kuin mahdollista on pian parantua siitä tuskasta, että te niin julmalla tavalla olette leikkineet hänen kanssansa?"
Ylpeästi kohotti tyttö päätänsä ja terävä vastaus pyöri selvästi hänen huulilla, mutta hän hillitsi itsensä ja kysyi aivan tyyneenä:
"Sanotteko sitä kovaa, raskasta työtä, jonka me, kuin uskolliset toverit olemme yhteisesti tehtäväksemme ottaneet leikiksi? Fritz Weber on rehellinen, kunnon ihminen, jota kohtaan tunnen ikuisesti olevani kiitollinen. Minä olenkin sentähden hänelle luvannut" — kevyt veitikkamaisuuden tunne näkyi ja katosi yhtä pian kauniilta kasvoiltansa — "olla hänen häissänsä, jospa täytyisikin tullani meren toiselta puolen. Kahden vuoden kuluttua on hän siinä asemassa, että voi silloin tuoda kotiinsa uskollisen morsiamensa Magdeburgista, jossa hän muinoin oli sotapalveluksessa".
Nuoren kartanon omistajan kasvot kirkastuivat, ikäänkuin valo olisi hänen sydämmessänsä kajastanut. "Ja te tulisitte sinne meren toiselta puolen? Aikooko kotiopettaja neitinne etsiä onneansa siellä?"
Tyttö kohotti olkapäitänsä. "Kentiesi", sanoi hän, sivumennen ja lyhyesti sekä kuljetti heikkoja sormiansa viikatteen terävää terää myöden, ikäänkuin tahtoisi siitä pyyhkäistä pilkun.
"Antakaa sen olla", varoitti hän tyttöä ärtyneenä tästä liikkeestä. "Te vahingoitatte itseänne. — Heittäkää pois tuo hullu kapine! Te ette sitä enää tarvitse enempää kuin neitinnekään kukan maalaamista".
Tyttö antoi sen käden, jossa hän terävää asetta piti, vaipua alas, mutta ei hänen mieleensäkään tullut sen pois heittäminen.
"Minä teen työtä ja pysyn paikallani siksi, kunnes joku tulee sijaani työskentelemään", vastasi tyttö tyynesti ja totisesti. "Ja miksikä 'neitini' luopuisi taiteesta, joka häntä miellyttää, en käsitä".