"Hän on muistava, että minä tarjouduin?"
"Ja te tiedätte, että minä hylkään tämän avun… Minä odotan kärsivällisesti, kunnes rakas hoitajattareni muistaa holhottinsa. Ja nyt menen tieheni, kentiesi löydän tuolla metsässä pikemmin hänen jälkensä kuin täällä sisällä".
"Ette mitenkään voi mennä ulos".
"Myrskynkö tähden? Katsahtaessanne akkunasta huomaatte, ettei tällä hetkellä putoa sadepisaraakaan".
Rankkasateen loiskina olikin yht'äkkiä tau'onnut, mutta se oli, kuten taisteliain huokaus, hengähtääkseen uusia voimia. Huone pimeni yht'äkkiä, ikäänkuin yö olisi tullut — musta pilviseinä laskeusi alas, ikäänkuin tahtoisi puristaa katon ja puun latvat.
Herra Markus kumarsi kevyesti, katsahtaen puheliaasti nuoren neidin käsiin, jotka vielä olivat oven hankkiluksessa.
"Älkää menkö!" sanoi nuori neiti, niin lempeästi ja taivuttavasti, kuin eilen: "Olkaa hyvä!"
Toisen silmät leimahtivat tulisesti: "Minä jään, jos niin käskette.
Minä käsitän että tunnette pelkoa tässä myrskyssä".
"Niin heikko en ole. Aina lapsuudestani asti, olen pikemmin rakastanut kuin pelännyt myrskyä".
"Sitten on toiveenne arvoitus minulle. Jos laupeuden sisar olisi tämän toiveen lausunut, olisin käsittänyt, että se oli huolesta minun suhteeni, kuten hän eilenkin tuli luokseni —".