"Te erehdytte! Selittipä hän selvään, että vaan omantunnon vaiva ja velvollisuutensa tunne ihmisenä pakoittivat hänet ottamaan tämän askeleen", sanoi neiti melkein pikaisesti ja kohotti päätään ylpeällä ja uhkamielisellä liikkeellä.

"Ah, tässä on katkera totuus siis? — Ja teillä on todellakin sydäntä tempaista minut haaveilustani sentähden että olen lausunut kevytmielisen ja pintapuolisen arvostelun eräästä toimesta ja sen harjoittajista?"

Neiti katsoi lattiaan, hänen kätensä vaipuivat alas.

"Eikö teillä ole yhtään lempeää sanaa, joka soisi lohdutusta minulle?"

Näkyi, että kova taistelu riehui tytön tunteissa, mutta hänen huulensa pysyivät kiini ja vaaleissa kasvoissa oli taivuttamattoman vastustuksen kylmä katsanto jättäessään oven viereisen paikkansa.

"Siis otan mukaani elämän katkerimman erehdyksen ja menen!" sanoi toinen avaten oven ja mennen etehisessä rappuja kohti.

Hän oli unohtanut sairaan olevan huoneessa, eikä siis ensinkään hiljentänyt reippaita, voimakkaita askeleitaan, eikä liikkeitään — jonka tähden oven aukaisemisen ja pikaisten askeleiden etehisen kivipermannolla synnyttämä melu unesta herätti sairaan.

"Agnes!" huusi heikko rukoileva ääni huoneesta.

Herra Markus näki nuoren tytön lähtevän huoneesta, josta äsken itse oli lähtenyt, hiljentävän, tovin itsensä kanssa taistellen, askeleitaan etehisessä ja tuskallisin silmäyksin seuraavan häntä, kunnes hän sai myrskyn pusertaman oven auki ja kiini.

17.