"Ei ainakaan minun apuani", jatkoi tyttö, nopein käsin käärien uutta sidettä. "Sen, mitä vielä on tehtävänä, voi rouva Griebelkin aivan hyvin tehdä".
"Te olette sangen hyvä! No, minun täytyy siis tyytyä siihen, ehkä en juuri taipuvakaan ole ja nimittää Griebelin kunnon eukon hoitajattarekseni … Kentiesi saan maatilalta noutaa lisää ohjeita —?"
"Silloin turhaan kävisitte", lausui tyttö katsahtamatta työstään ylös.
Sitten astui hän askeleen taaksepäin — hän oli lupauksensa täyttänyt.
Tulisella kiireellä kokosi hän kapineensa ja laski ne koppaan. Ennenkuin toinen ehti aavistaakaan, oli hän mennyt ohitse ovesta ulos, ikäänkuin irti laskettu lintu, joka rientää vapaasen ilmaan. Vasta balkongilla, jalka jo toisella rappuaskeleella kääntyi hän ympäri.
"Onko siinä kyllin itsensä kieltämistä" ja pidätetty katkeran uhan sekainen valitus ilmausi äänessä, jolla hän lausui nämät sanat. "Jos jokainen samarialaistyö sisältäisi sellaisen pistävän okaan alennusta, niin —".
"Miksi kiusaatte itseänne ja minua tällä pienellä ilkeydellä, joka ei tule sydämmestännekään", keskeytti Markus — hän oli äkkiä tarttunut hattuunsa ja seisoi jo tytön vieressä. "Niin minä olen pitänyt oikeudestani kiini, kenpä minua siitä voi moittia ja te olette täyttäneet annetun lupauksen. Onko se sitten aina pahasti? Siksi pyydänkin nyt saada ritarillisesti saattaa teitä kotiin — ei, älkää sitä vastaan olko! Te kentiesi ette tiedäkään, että Hirschwinkelissä vilisee mustalaisia".
"Niin, ne voisivat viedä minut mukanansa nuoralla tanssimaan", sanoi tyttö puoleksi hymyillen kääntyen toista kohti, joka seurasi häntä rappusia alas.
"Ellei nuoralla ainakaan, niin sentään vaunujensa varjostimen alla. Vanhojen noitanaamojen ja raakojen mustalaisjoukkojen keskellä olenkin jo nähnyt teidät tänään. Sen kerron teille toisen kerran, se on", oikaisi hän, "se on, jos armon aurinko ullakkohuoneesta jonakuna päivänä paistaisi minun poikaraukan päälle. Siihen on tosin tähän asti niukasti toivetta ja tietäessäni, että kentiesi puolen tunnin kuluttua valkoinen huivi ja työpuku samalla kuin amtmannin piikakin katoavat minulta, koen, niin paljon kuin voin, käyttää näitä rientäviä minuuteja".
Tyttö loi sivulta pikaisen silmäyksen häneen, jonka kasvojen muoto oli sangen vakava ja käynti hiljeni. He olivat jo ennättäneet metsikköön ja kävelivät jotenkin keskellä tietä, sillä vielä loistivat mäntyjen pitkät neulaset vesihelmistä, joita oli metsistössä miljoonittain ja jotka vähitellen putosivat alas. Mutta jokainen helmi, sateen kastelemat ohratähät, jokainen peilikirkas pieni lätäkkö tiellä vangitsi sovittavasti ilta-auringon punaista loistoa; rajuilman ja luonnon kapinan jälkeen näkyivät taivas ja maa, auringon valo ja vesi sulavan yhteen.
"Mihinkä toimeen luulette nuoren Franzin parannuttuansa ryhtyvän", kysyi Markus herra pidemmättä johdannetta. "Kaliforniaan ei hän suinkaan missään tapauksessa palaa?" Tyttö pudisti päätään.