He eivät seisoneet kaukana lehtimajan lehmuksista, oli niin juhlallisen hiljaista koko puistossa ja tuolla viheriöiden lehtilatvojen alla, että kuuli vielä silloin tällöin putoavien yksityisten sadepisarain tärisevän pöydän kivilaatalla, eikä tässä ympärillä vallitsevassa hiljaisuudessa vaihtanut sanaakaan kumpikaan noista, jotka seisoivat sydämellisesti toisiansa syleillen.
Sitten menivät he käsikädessä tietä pitkin, joka vadelma-pensaista läpi johti pihalle. He tulivat sitten pienen kyökkitarhankin ohi, jossa nuori tyttö, kartanon omistajan ensi kertaa talossa käydessä pelästyneenä, pelästyneenä, tai, kuten hän oli luullut pikemmin kateellisena, oli vetänyt pitkät hiansa paljaiden käsivarsiensa päälle.
"Eikö rahtunenkaan Franzilaisylpeyttä tehnyt katkeraksi sinulle työpuvussasi kohdata vierasta, ja eikö se saattanut sinua piian osaasi pitämään?" kysyi hän.
"Ei todellakaan! Ensin minua huvitti erehdys, enkä siis tehnyt mitään sitä selittääkseni; mutta sittemmin pidin siitä kovin kiinni, tuntiessani että minua oli kovin loukattu ja katkerassa harmissa ja uhkamielisyydessä… Ei sinun pitänyt milloinkaan oppia tuntemaan halveksittua kotiopettajaa… Minä olin sitä paitsi saanut kiellon, etten aukaisisi silmikkoani. Setä oli aivan suunniltansa ajatellessaan, että uusi kartanon omistaja voisi keksiä amtmannin veljentyttären niityillä työskentelevässä naisessa, hän otti minulta lupauksen, että olisin varoillani, — kunnes tilanomistaja on täältä lähtenyt. — Vanhus on nyt vähän arka sellaisissa kysymyksissä —".
"Inhoittavan kiittämätöin, tahdoit sanoa", keskeytti hän harmissaan tytön. "Ja läksytyksen siitä olenkin hänelle säästänyt", lisäsi hän itsekseen. Hän meni pihan yli samalla kun Agnes jätti hänet hiipien asuinhuoneiden akkunain alatse ullakkokamarissa muuttaaksensa pukuansa.
Amtmanni oli huoneessaan ja aukasi juuri akkunan koputtaaksensa tuhan piipustansa. Hän ei sattunut huomaamaan nuorta neitoa mutta sen sijaan näki hän heti pihan yli tulevan tilan omistajan.
"Tehän se olettekin, herra Markus, terveenä ja raittiina ja kaikki jäsenet säästössä sen mukaan kuin voin nähdä!" huudahti hän. "Allons, tulkaa sisään, tulkaa sisään. Vaimoni on täydellä todella ollut huolissaan terveydestänne".
"No, pikku Sannani, oletko nyt tyytyväinen? Tässä näet nyt hänet itse, nuoren naapurimme, terveenä ja reippaana ja sitäpaitsi aivan ihka uutukaisena ikäänkuin hän itse olisi kuoresta pujahtanut", lisäsi hän nauraen herra Markuksen juuri astuessa huoneesen. "Enkö aavistanutkin, että löytäisitte varman suojapaikan ja voida teille toivottaa onnea löydöstänne. Se oli oikea Jumalan ilma! Eikä tyttö-raiskammekaan tullut kotiin! Emme voinut ajatellakaan, että hän sen ajan oli suojassa metsänvartijan asunnossa. Siitä huolimatta oli hän kotiin tullessaan vihdoinkin hatutta ja sade valui hänen hiuksistansa ja hän tärisi ja vapisi joka jäsenestään kuin haavan lehti. Niin ei muuten ole hänen tapansa, tietäkää se. Hänellä on sisällänsä sotilasverta suonissaan eikä häneltä puutu rohkeutta, mutta sellainen rajuilma metsässä ei olekaan lasten leikkiä".
"Minä tiedän sen omasta kokemuksestani — minäkin olin metsässä", sanoi herra Markus, joka oli astunut vuoteen luo tervehtiäksensä vanhaa rouvaa.
"Ah, tuhat vieköön — todellakin? No, onko itse paholainen heitä kyydittänyt, hyvä herra, kun niin suin päin syöksyitte myrskyn kitaan?"