"Viimeksi täällä ollessani sanoin teille seuraavani jälkeä", vastasi tilanomistaja tyyneesti, "ja siis täytyi astua rivakasti eteenpäin, eikä istua neljän seinän välillä odottamassa, kunnes sade olisi minulta jäljet hävittänyt. Tiedättehän, että lähdin etsimään erotettua piikaanne".
Vanhan rouvan käsi, jota hän vielä piti omassaan, värähti tässä.
"Oh, olkaa huoletta", sanoi hän katsoen lempeästi ja loistavin silmin sairaan pelästyneisin kasvoihin. "Ei teillä ole syytä ollaksenne levoton. Se oli tosin minulle vaivalloista tietä ja kova taistelu täytyikin ensin taistellani — mutta tytön olen kuitenkin löytänyt.
"Löytänyt!" toisti amtmanni änkyttäen ja kivettynein katsein sekä antoi käden, joka piteli piippua, ikäänkuin hervotonna vaipua. "Tahdotteko tehdä pilaa meistä?"
"Rakkahin mieheni, millaisia sanoja käytät!" sanoi sairas valittavalla ja värisevällä äänellä.
"Älkää siitä huoliko", sanoi herra Markus tyynnyttävästi samalla kun totinen hymyily kajastui hänen kasvoillansa. "Tämä 'vaihdosten komedia', jossa minäkin olen pääosaa näytellyt, on nyt lopussa ja olisin kai viimeinen, joka toivoisin sen enempää jatkumista. Kuitenkin on, kuten sanoin: tytön olen minä löytänyt. Te tunnette hänet ja pidätte hänet rakkaana ettekä kentiesi kuitenkaan huomaa, kuinka suuren määrän kauneutta ja aatelia hänen olennossaan on, muuten ette suinkaan olisi luullut, että tämä työpukuinen palvelija jäisi huomaamattomaksi. Minä olen tutkinut tätä harvinaista olentoa ja kun asetan toimintavoiman ja pontevuuden naisen luonteessa paljon korkeammalle ylhäisiä tapoja ja suuren maailman naisen mielipiteitä ja kun itse olen rehellisen työn ystävä, ei mitään löytynyt, joka olisi estänyt minua sydäntäni kadottamasta".
Hän kääntyi nyt sairaanvuoteelta amtmanniin, joka oli vetäytynyt akkunan luo ja sangen tarkkaavasti katsoi pihalle.
"Minä olen todellakin jo aikaa sopinut itsekseni, herra amtmanni, siitä, että teen teidän piikanne vaimokseni. Silloin minulle sanottiin, että hän on äkkiä eroitettu, ja itsehän hän minulle antoi tästä selvän todistuksen. Ei siis teitä kummastuttane, että suoraa tietä juoksin myrskyn kitaan, sillä minun oli saaminen elämäni onni kiinni. Ja, kuten sanoin, minä löysin hänet, tosin en samaa, joksi hänet ajatellut olin, — kävi kuten sadussa, jossa sankari ja sankaritar päättävällä hetkellä muuttuvat — tuli ilmi nimittäin, että viimeinen asianomainen, jonka luo minun täytyi kääntyäni, on maatilalla ja sen vuoksi pyydänkin täten velvollisuuteni mukaisesti Agnekseni kättä teiltä".
"Hiton tyttö! Sellainen pieni pahuus, joka näyttelee koko romaanin vanhuksien selän takana, ettei siitä ole aavistustakaan", huudahti amtmanni vaivoin salaten rajatonta hämiänsä. "Mutta te saatte hänet, herra Markus — te saatte hänet! Olethan sinä, pikku Sannani, yhtä mieltä minun kanssani tässä?"
"Sydämeni pohjasta, rakkahimpani, armahimpani!" sanoi vanha rouva syvästi liikutettuna. "Polvillani tahtoisin kiittää hyvää Jumalaa siitä onnesta, jonka hän suo rakkaalle, alttiille lapsellemme".