Amtmanni yskähti pari kertaa, aukasi siten etehisen oven ja huusi sitten korkealla äänellä veljensä tytärtä. Heti riensikin hän rappuja alas sekä astui sisään punastuneena, lempeänä, vaaleassa kesäpuvussaan. Hän vaipui sairaan vuoteen viereen ja taivutti kauniin päässä vapisevien, kuihtuneiden käsien alle, jotka laskeuivat hänen päälaellensa.
"Mikä muutos, lapseni!" kuiskasi vanha rouva, ilokyyneleiden valuessa.
"Eikö ole samoin kuin jalon Boaan kosiessa Ruthia".
"Rakas ystäväni, mitä lapsellisuuksia sinä latelet!" huudahti amtmanni ärtyen. "Älkää pahastuko, mutta tuo vertaus nuoren morsiamemme täällä ja tähän poimijatar raukan raamatussa välillä ei sieluni kautta, sovi paremmin kuin korvapuusti. Älkää antako pelottaa itseänne, herra Markus — niin huonosti ei sentään ole omaisuuden laita. Antakaahan Kalifornia retkeilijäni ensin olla kotona vaan!"
Agnes katsoi hämmästyneenä, rukoilevalla silmäyksellä tilanomistajaan ja vanha rouva vaipui kuin murtuneena taasen patjoillensa, samalla kun amtmanni meni ulos, kuten sanoi, onnellisen tapauksen kunniaksi noutamaan viinipullon kellaristaan.
"Ah, miten pahaa se minulle tekee!" huokasi sairas. "Kullalla sälytettynä täytyy hänen tulla kotiin, poika-raukkani, jos isänsä sanoo hänet tervetulleeksi — ja minä, minä antaisin viimeisen hidun kehnosta elostani, jos vaan saisin nähdä hänet, palatkoon minkälaisena tahansa! Mutta hän ei ole enää hengissä —".
"Hän elää. Te saatte nähdä hänet taasen ja kentiesi piankin. Minä vakuutan sen sanallani!" vakuutti Markus herra vanhalle rouvalle, lempeästi kumartuen hänen ylitsensä. "Kaikki muuttuu vielä hyväksi — pankaa vaan kaikki, mikä teitä huolettaa, luottavasti minun niskoilleni".
"Jumala siunatkoon teitä! Jumala siunatkoon teitä moni tuhat kertaisesti!" lausui hämmästynyt vanhus ja selkeämmällä katsannolla pani kätensä ristiin taivasta kohti.
19.
"No, sittenpä on hyvin!" olisi rouva Griebel sanonut, jos hän olisi ollut paikalla. Mutta tuskin olisi ollut hänen mieleensä, jos tämä kertomus oli päättynyt amtmannin vanhan rouvan lausumalla siunauksella. Sillä ensinnäkin olisi syvästi loukannut hänen äidillistä ylpeyttänsä, jos hänen Louisensa siten pitemmittä mutkitta katoaisi näkymöltä; vielä olisi ollut velvollisuutta ja omaatuntoa vastaan, jos eivät kaikki lukijat saisi tietää, mistä ja miten vanhan ylimetsänhoitajan rouva vainajan edespääsölahja, pikku Louisen muistoraha taasen tuli päivän valoon ja vihdoin on kunnon, lihavalla rouvalla vielä sangen paljon tointa, ennenkuin kaikki tulee oikealle radalle ja täyteen kuntoon — eikä saa vaieta kaikkea tätä, täytyy kertoa, — jos tahtoo olla rehellinen.
Myrskyn jälkeisenä päivänä seisoi hän pienen tyttärensä kanssa etehisessä ja leikkeli palasiksi luvattua jättimoista rusinakakkua, samalla kun pihalla, rappusilla ja päärynäpuiden alla kaikilta tahoilta saapuneet pienet herkkusuut olivat jännitetyssä odotuksessa katsellen aralla kunnioituksella seposeljällään olevasta etehisen ovesta sisään. Mutta eivät ne voineet eivätkä uskaltaneetkaan tulla sisään — "kartanon hoitajan rouvan ja hänen pienen neitinsä" valkoiset esiliinat oikein loistivat ja valkoisuudellaan häikäsivät, ja äsken pesty lattia loisti samoin ja sitä paitsi seisoi Hanna siellä pöydän vieressä suuri keittiölautama kädessään ja loi todellakin murhaavia silmäyksiä jokaiseen pieneen, alastomaan jalkaan, joka uhkasi jättää jäljen puhtaalle kynnykselle.