Ovi oli auki ja minä näin mummoni hurjasti heiluttelevan laivapumpun vartta ylös ja alaspäin — joka näky ei muuten minua ollenkaan kummastuttanut, sillä olihan se joka päivä silmäini edessä.
Mummoni oli pitkä, kookas nainen, jonka kasvot olivat otsasta paksuun kaulaan asti tulipunaiset.
Se väri kaikinpuolin kaikissa kasvoissa, ynnä kookas vartalo ja hänen pitkät askeleensa sekä pontevat, voimakkaat käden liikkeensä, tekivät hänet hurjan ja peloittavan näköiseksi, ja vielä nytkin kun muistelen miten hän äkkiarvaaamatta lensi ohitseni, miten lattia narisi hänen jalkojensa alla ja miten hänen ohi mennessään tuntui kuin hyvä tuulen puuska, ja täytyy minun, vaikka hänellä oli mustat silmät ja itämaalaiset kasvojen piirteet, muistella noita voimakkaita kimbriläis-naisia, jotka, eläimennahka käärittynä ruumiin ympäri ja sotakirves kädessä, syöksivät miesten ankariin taisteluihin.
Hän piti päätänsä paksun vesisuihkauksen alla, joka putosi hänen kasvojensa ja ylen runsaitten, kaukaloon saakka ulettuvien harmaitten hiuspalmikkoinsa päälle.
Niin teki hän aina, kylmimpänä talvipäivänäkin, se virvoitus näytti olevan hänelle yhtä välttämätön kuin ilmakin. Mutta sinä iltana oli hänen värinsä vielä tavallista kummallisempi. Kylmän, alasputoavan vedenkin alta vilahti ruskeannäköinen puna ja kun voimakas nainen kädet levitettyinä heitti päänsä pudistaen taaksepäin ja avosuin hengitti syvästi saatuaan virkistystä, näyttivät hänen huulensa tumman sinisiltä valkoisien hampaiden rinnalla.
Minä katselin Ilseä. Hän katseli sinne ikään kuin unhottaen kaikkea muuta; ja hänen teräksen siniset silmänsä osoittivat syvää huolta.
"Mikä mummoa vaivaa, Ilse!" kysyin minä levottomasti ja alakuloisesti.
"Ei mikään — on vaan niin kuuma", vastasi hän lyhyesti.
Silminnähtävästi oli hänestä vastenmielistä, että olin huomannut hänen surullisen katseensa.
"Eikö ole mitään apua tuohon kauheaan verensulkeutumiseen päähän?"