Luulenpa, ett'en koskaan eläessäni ole laulanut niin hyvin ja tunteellisesti kuin sinä iltana. Mahtava käsittämätön liikutus saattoi minut voittamaan ensi säveleitäni heikentävän pelon. Jo laulun alkupuolessa tulivat läsnäolijat toinen toisensa perästä luoksemme ja lopetettuamme saimme ylen runsaat kiitollisuuden osoitukset osaksemme; vanhat herrat kiittivät minua erittäin, vertaillen minua leivoseen ja Jumala tiesi mihin kaikkeen. Charlottekin tuli rientäen. Hän syöksi luokseni ja laski käsivartensa ympärilleni. Minä peljästyin — hän kumartui syvään ylitseni, että voin nähdä kyyneleet hänen säihkyvissä silmissänsä, mutta vihan kyyneleitä ne olivatkin, joita hän yhteen likistetyin huulin, tukalasti hengähdellen, koetti pidättää. Jos minulla silloin olisi ollut vähintäkään aavistusta, mistä syystä hän oli niin kiihtynyt, helppo olisi minun todellakin ollut häntä rauhoittaa! Mielelläni olisinkin sen tehnyt. Mutta nyt minut valloitti ääretön pelon tunne ja ehdottomasti koetin irtaantua hänen syleilyksestänsä.
"Hei, kuulkaa vaan pikku aroleivosta!" nauroi hän. "Yhdellä ainoalla syleilyksellä voisi musertaa tämän pienen linnunruumiin." Hän likisti minua, että olin vähällä tukehtua, "ja kuitenkin lirittelee se, että seinät kaikuvat!"
Ennenkuin aavistinkaan, oli hän, silminnähtävästi hyväillen minua, siirtynyt etemmäksi kanssani muitten joukosta, silitti kiireesti päätäni ja äkkiä lensi ruusu hiuksistani kauas viereiseen saliin.
"Pikku, viehättävä koketti, te olette loistavasti toimittaneet osanne — ken olisi luullut niin vaarallista ainetta piileskelevän tuommoisessa pienessä avojalassa!" kuiskasi hän vapisevin äänin. "Tiedättekö, miten ylistetyitä kohdellaan?" huudahti hän kovemmin. "Ne kohotetaan korkealle halvan ihmisjoukon ylitse. Katsokaa, noin, noin — te höyhenen painoinen, mitä sievin pikku nukkeni!"
Minä liitelin äkkiä korkealla ilmassa ja olisin voinut koskea kattoon käsilläni, sillä ylikerran huoneet olivat jotenkin matalat. Hänen vahvoissa käsissään olin minä todellakin ylös ilmaan nousevan höyhenen kaltainen, heikko olento; kykenemätön puolustamaan itseäni heikoilla lapsenkäsilläni, en ollut niin mitään; ääntänikään en voinut hallita, häpeä ja pelko likisti kurkkuni kiinni; minä luulin olevani mielettömän vallassa. Nauraen lensi hän kanssani huoneitten lävitse, jolla aikaa minä ehdottomasti ummistin silmäni. Silloin sattui jotakin äkkiä kovasti päähäni — hän oli viimeisessä salissa juossut matalalla riippuvaa vaskista kynttiläkruunua vastaan. Minä kirkasin: läsnäolijat riensivät luoksemme ja pelästyneenä antoi Charlotte minun vaipua alas. Ikäänkuin harson lävitse, tiesin vaan herra Claudiuksen nostavan minut ylös — sitten laskeutui unentapainen hämärä tuntoni yli.
En tiedä, kuinka kauan makasin tainnoksissa, mutta minusta tuntui tointuessani samalta kuin muinoin herätessäni Ilsen sylissä. Minä tunsin, että minua lempeästi syleiltiin ja korvaani hiipi silloin tällöin heikko kuiskaus, jota en ymmärtänyt, vaan joka kuitenkin kuului samalta kuin Ilsen salaiset lempinimet, joita minun ei oikeastaan olisi pitänyt saada kuulla. Mutta sydän, jota vastaan pääni nojautui, sykki kovasti — se oli toista kuin Ilsen sylissä. Peljästyneenä avasin silmäni ja näin kalman kalpeat kasvot, joitten ääretöntä tuskaa en milloinkaan ole unhottava.
Äkkiä käsitin asemani ja käänsin punastuen pääni toisaalle; äkkinäinen liikkuminen teki kovin kipeätä. Heti vetäytyi käsi pois ympäriltäni ja herra Claudius, joka istui vieressäni sohvan päällä, nousi seisomaan.
"Ah, armas lapsi kulta — Jumalan kiitos, ovathan suuret silmänne auki jälleen!" huudahti neiti Fliedner vapisevalla äänellä, vääntäen liinariepua posliiniastiassa.
Minä koskin päähäni, joka oli sidottu ja vasemmalla kulmalla olevasta liinakääreestä tippui kylmää vettä alas. Nopeammin, kuin olisin voinut luulla, voitin heikkouteni ja äskeisen ihmeellisen tunteen, joka niin sanomattoman suloisesti värähteli minussa, tuskastuneena muistelin Charlottea ja häntä odottavia nuhteita — minun täytyi niin pian kuin mahdollisesti taasen seisoa vakavasti jaloillani.
"Mitä hullutuksia nyt olen tehnyt?" kyselin uljaasti nousten seisomaan.