"Niin, se oli pieni tyhmyys, älkää paheksuko, että sen sanon!" torui Charlotte laskien nuotit telineille. "Minä en vaadi, että suoraan valehtelisitte, en minäkään sitä tee; mutta täänkaltaisissa tapauksissa on paras pysyä keski kohdalla ja — olla vaiti."
Dagobert alkoi säestystä ja kohta sen perästä kaikui Charlotten vahva ääni seinissä.
Mitä olikaan tapahtunut? Kaikki kauniin Tankredin huolimattomat, ivalliset, äänijuoksujen seuraamat sanat, kaikuivat niin epäselviltä ja hämäriltä korvissani. Äärettömän karvasmielisesti katselin tuota kurjaa miestä; "muinaistutkinnon huimaukseksi" kutsui hän isäni vaikutuksen; hän, joka nöyränä "apulaisena" oli tunkeutunut mainion miehen niskoille ja usein ollut hänelle rasitukseksi; kuinka usein olin kuullut isäni valittavan tunkeilevasta häiritsijästä! Niin paljon käsitin kuitenkin, että isäni asema hovin suhteen oli heikommalla kannalla ja että kehno imartelijajoukko nyt kääntyi hänen puolestansa ruveten häntä kivittämään.
Ruhtinatar ei milloinkaan ennen ollut niin hyvä ja hellä minulle kuin sinä iltana; vaan ei minulla kuitenkaan ollut uskallusta taasen lähestyä häntä. Minä hiivin läheiseen saliin ja istahdin hämärään nurkkaan, Charlotten ääneen laulaessa. — Istumapaikastani oli minun helppo nähdä koko teepöytä. Ruhtinatar istui vähän sivulla päin Lotharin kuvan alla, vaan ei kuitenkaan tahtonsa mukaan, sillä minä näin hänen huomaamatta koettavan saada kokonaan sitä katsella. Vasemmalla puolella hänestä istui herra Claudius. Yksi ainoa silmäys näihin jaloihin, tyveniin kasvoihin rauhoitti suuttumuksesta ja huolista sykkivän sydämeni. Mikä kirkas loisto näkyi hänen otsassansa! Kehyksissä oleva kaunis pää tunnokkaine silmineen oli kentiesi kauniimpi ja hienompi sekä näytti uljaammalta, mutta mitäpä hyötyä tästä uhkarohkeudesta? Elämän taistelua ei hän kuitenkaan voinut kestää; rikoksellinen itsemurhaaja oli uupunut, jota vastoin tuo hiljamielinen mies, samaa taistelua taistellessaan, vahvasti ponnistaen mieltänsä, tarttui peräsimeen ohjataksensa hukkuvan laivan satamaan ja niin muodoin pelastuaksensa.
"Teillä on kaunis ääni, neiti Claudius", lausui ruhtinatar, kun Charlotte, lopetettuaan laulunsa, jälleen lähestyi teepöytää. "Erittäinkin väliäänissä muistuttaa se minua elävästi Sidonia-sisareni matalasta sopraanosta. Teidän tulinen laulamisennekin herättää mieleeni aikoja sitte tapahtuneita seikkoja — sisareni piti aina hurjan omituisia lauluja parempina kuin yksinkertaisia ja surullisia."
"Jos, teidän korkeutenne vaan sallitte niin laulan tuommoisen hurjan ja omituisen laulun", vastasi Charlotte kiireesti. "Minä rakastan tarantellaa, se hurmaa minua."
"Minä pyydän sinua olemaan laulamatta tarantellaa, Charlotte", keskeytti isäntä herra Claudius vakavasti. Hänen äänensä ei vavissut, mutta syvä kalpeus peitti hänen kasvonsa ja kulmakarvat olivat ankarasti sekä uhkaavasti rypistetyt.
"Te olette oikeassa, herra Claudius", lausui ruhtinatar elävästi. "Minäkin tunnen samaa vastenmielisyyttä. Tämä tarantella oikein riehui minun nuoruudessani. Se oli kaikkien laulajatarten mielikappale ja Sidoniakin lauloi sitä harmikseni sanomattoman mielellään. Minusta on se liian irstas ja hurja!"
Hän laski kuppinsa pöydälle ja nousi seisomaan. "Luulenpa, että nyt lähdemme pienelle löytömatkalle", sanoi hän hymyillen. "Minä tahtoisin kerran oikein perinpohjin tarkastella tätä ihmeellistä, vanhanaikuista taloa; minusta on kuin lukisin ikivanhaa kirjaa. Herra von Wismar, katsokaa tuota harvinaisen kaunista hirvenpäätä!" Hän osoitti sormellaan ta'immaista huonetta. — "Siinäpä jotakin katsottavaa metsästäjälle!"
Kammariherra riensi pois ja samaten hovineiti, sillä tahtoihan hänen korkeutensa jäädä yksin. Samassa käänsi Charlotte päänsä, että voin nähdä häntä vasten silmiä; nähdessäni hänen kiihtymyksensä ja silmiensä säihkyvän tulen, ymmärsin heti hänen aikovan tänä iltana rohkeasti ryhtyä salaisuutensa selittämiseen. Hän seurasi tosin veljeänsä ja molempia imartelijoita herttuallisen sormen osoittaman hirvenpään luokse, ruhtinattaren jäädessä yksin salin viereiseen, pienempään huoneesen, kuten näytti, huomiollisemmin tarkastelemaan villaisiin seinäverhoihin kuvattua Genovevan kärsimyshistoriaa.