Sitten puhalsi hän oikean savupilven piipustansa, suureksi kauhuksi tanssiville hyttysille, jotka mitä kiireimmin riensivät ulommaksi. Eipä "teräväsilmäinen" Ilsekään kärsinyt tätä savua, vaan väitti alinomaa tupakkaa ihmisen tappajakasviksi. Minä yksin käyttäydyin urhoollisesti ja, jospa tulisin vaikka satavuotiseksi, muuttaisi tuo ilkeä tupakansavu minut heti takaisin uunin nurkkaan Heintz'in viereen, missä tuntisin olevani hyvässä turvassa lumituiskulla, joka vinkuen leviää aron ylitse, paukutellen ihan oikeilla jääpalasilla ikkunanruutuja.
Minä juoksin hänen luoksensa rannalle ja samassa tuli Miekekin ja nyhti tuttavasti muutamia mehukkaita kasveja, jotka puoleksi sotkettuina kurkistivat Heintzin jalan alta.
"Voi minun päiviäni minkä näköinen tuo on!" huudahti hän nauraen.
"Ei siinä mitään naurettavaa ole", toruin minä,
Mieke olikin komeasti koristettu. Leveitten sarvien välillä riippui keltaisista, kiiltävistä samettikukista ja koivunlehdistä sidottu seppele, minun mielestäni kantoi Mieke koristeensa niin majesteetillisesti ja hilpeästi kuin olisi se sillä ollut syntyessään; voikukan varsista tehdyt vitjat koristivat hänen kaulaansa ja hännässä roikkui pieni kanerva-kimppu, joka pikaisesti kieri alas lihavaa ympyriäistä ruumista myöten joka kerta kuin Mieke häntäänsä heiluttamalla karkoitti kärpäsiä seljästänsä.
"Mieke on juhlapuvussaan — mutta sitä et sinä käsitä", jatkoin minä. "Kuuleppas nyt Heintz, ja arvaa mitä tarkoitan: Mieke on tänään kaikessa loistossansa ja Dierkhof'issa paistettiin tänään pannukakkuja — mitä on siis tapahtunut?"
Mutta siinäpä nyt koskin hänen kipeimpään kohtaansa; arvoitusten selittäminen ei ollut Heintz ystävän asia. Kun oli niistä puhetta, oli hän aina avuton ja neuvoton kuin kaksivuotias lapsi — tässäkin tilaisuudessa saatin minä hänet mielelläni semmoiseen pulaan.
"Sinä veitikka! et tahdo toivottaa minulle onnea", nauroin minä. "Mutta niin vähällä et pääse… Hyvä, rakas Heintz kultani, tänään on syntymäpäiväni". Ilon ja liikutuksen vilahdus lensi hänen leveitten kasvojensa yli. Hän ojensi minulle karkean kätensä, jota minä sydämellisesti puristin.
— "Ja kuinka vanhaksi, prinsessani, olet nyt tullut?" kysyi hän huolellisesti karttaen onnen toivottamisen. Minä nauroin.
"Oletko sen taas unhottanut? Kuuntele nyt tarkoin, mikä seuraa kuudettatoista?"