"Seitsemäntoista vuotta, herra tohtori. Olenhan sen jo kahdesti maininnut kirjeessäni."
"Ah, vai niin!" lausui hän taasen silittäen otsaansa; sitte pani hän kätensä ristiin ja väänsi ne ulospäin että luut luskivat — hän oli syvistä unelmista täyteen todellisuuteen äkkiä heränneen ihmisen kuva.
"Sinä olet väsynyt, lapseni, suo anteeksi, että sallin sinun seisoa niin kauan," lausui hän sangen kohteliaasti, käveltyään ensin kerran edestakaisin pitkin lattiaa.
Keskellä lattiaa seisoi kirjoilla ja papereilla peitetty pöytä. Isäni lykkäsi meille kaksi sen vieressä olevaa nojatuolia.
"Ole varovainen, Ilse, minä pyydän, ole varovainen!" huudahti hän tuskallisesti, kun Ilse, istuutuessaan, viattomasti asetti pienen korinsa avatun paperivihon päälle. Hänen laihat kätensä vapisivat, kun hän varovaisesti nosti pois koria, eikä hellä äidinsydän voisi levottomammin tutkia sairaan sydänkäpysensä kasvoja kuin isäni ikivanhaa kellastunutta paperia, vapautettuansa sen vieraasta painosta.
Minä katsoin Ilseä. Hän ei ollut siitä millänsäkään; kentiesi tunsi hän jo ennakolta isäni omituisuudet.
"Tule levähtämään vähän!" lausui isä huomattuaan, että epäilin istua.
"Sitten menemme ravintolaan…"
"Ravintolaanko, herra tohtori?" kysyi Ilse tyvenesti. "Mitäkä lapsella siellä olisi tehtävää? Se maksaisi vaan suuria summia kahtena vuotena…"
Isäni vetäytyi äkkiä taaksepäin. "Kahtena vuotena! Mitä sanot, Ilse?"
"Minä sanon vaan, mitä jo kymmenen vuoden kuluessa olen teille jok'ainoassa kirjeessä sanonut. Me olemme nyt täällä ja jäämme tänne!… Minä en voi kärsiä, että tyttö villiytyy arolla! Katsokaa Leonorea! Hän osaa tuskin lukea; ja kirjoittaminen — varjelkoon meitä — teidän pitäisi nähdä hänen harakanvarpaitansa! Puihin osaa hän kyllä kiivetä kurkistamaan linnunpesiin, vaan ommella säännöllistä saumaa tahi kutoa kantapäätä sukkaan, sitä ei hän taida — minä en ole millään tavoin voinut opettaa hänelle sitä, ja hän juoksee käpälämäkeen nähdessänsä vieraita kasvoja, juurikuin olisivat he rosvoja. Ettekä te voisi saada häntä tervehtimään edes hyvää päivää! Ja tämä on tohtori von Sassenin ainoa lapsi!… Teidän rouva vainajanne kääntyisi haudassaan, jos hän sen tietäisi!"