XII.
Seuraavana aamuna herätessäni olin sangen kummallisella tuulella… Uudet vaikutukset olivat edellisenä päivänä niin äkkiarvaamatta karanneet päälleni, että menin levolle kuin päihtyneenä; aamusilla, kirkkaana selkeänä aamuna, oli levähtänyt sieluni selennyt, ja minä olin taasen arka sisilisko, joka koetti paeta ihmissilmiä johonkin synkkään turvapaikkaan. Ikäänkuin lohduttajana lauloi ja visersi äkkiä pieni lintu minulle, keskeyttäen alakuloiset mietteeni. Luultavasti istui se ikkunalaudalla ja minä surumielisesti hymyten arvelin, että se kentiesi oli tullut Dierkhofista, suoraan sen pihalla kasvavasta pihlajasta… Syvä aamuhiljaisuus keskeytyi suureksi kummastuksekseni toisellakin tavalla. Seinän takana, missä kaappi seisoi, alkoi äkkiä syvä miehen ääni hitaasti veisata virttä. Samalla aukesi ovi ja Ilse astui kuunnellen kynnykselle. Hän nyykäytti ääneti minulle hyvää huomenta ja jäi kädet ristissä seisomaan.
"Hurskas mies," lausui hän mielihyvin, kun ensimmäinen värssy oli loppunut, ja astui vuoteeni luo. "Tässä talossa asuu siis muitakin ihmisiä paitsi isäsi, ja vieläpä tämän miehen kaltaisia!… Eilen illalla näytti koko talo minusta niin pakanalliselta ja loihditulta —"
Hän vaikeni, sillä ääni alkoi toisen värssyn — suloinen liiritys ulkona ikkunalaudan päällä oli lakannut. Ihmisääni oli karkoittanut pois pienen aran laulajan. "Niin, nouse ylös nyt, lapseni!" lausui Ilse, hurskaasti kuunneltuansa toistakin värssyä. "Tämä havainto on minulle aarretta rakkaampi. Mikä kaunis aamurukous!… Alottakaamme nyt työmme!"
Sitte veti hän ylös rulla-akuttimen ja meni ulos.
Minä hyppäsin vuoteestani. Ulkona säkenöivät kultasäteet vedenpinnalla; puista ja pensaista tippui kimeltävä aamukaste, riikinkukot ja fasaanit juoksentelivat ruohokentillä.
Minun pukeutuessani lauloi naapuri yhä edelleen.
"No hyväinen aika, laulaako tuo maksosta?" kysyi Ilse kummastuneena ja otsa vähän rypyssä, kun kuudennen värssyn loputtua seitsemäskin vielä alkoi. "Tuonkaltaiseen laulamiseen suuttunee pian Jumala!… Sitä varten hän ei varmaankaan ole luonut ihanaa kallista aamuhetkeä!"
Ilse oli jo ollut ahkera. Hän oli saanut kyökin oven avatuksi ja, huolimatta palvelusneidon kaikista tarjoutumisista, itse laittanut aamiaisemme — Ilse "ei millään muotoa voinut juoda vieraan keittämää kahvia". Huone oli jo laistu, vuode, jonka hän oli valmistanut itsellensä sohvalle, oli poissa ja pöydälle oli sievästi järjestetty neiti Fliednerin lähettämät kahviastiat.
Minä koputin ujosti isäni ovea.