Charlotte nosti kätensä ja purskahti nauruun.
"Erkki setä on varmaan erittäin kiitollinen teille, armollinen prinsessani!" huudahti hän ja neiti Fliednerkin katseli minua veitikkamaisesti.
"Ottakaa vaan lippaanne ja seuratkaa minua!" sanoi hän Ilselle. Hän heitti viitan hartioilleen, järesti valkoiset kalvokkaansa ja silitti molemmin käsin tavattoman sileitä, harmaita hiuksiaan.
"Siellä minunkin täytyy olla läsnä!" huudahti Charlotte ja heitti koiran pehmeään makuukoriinsa.
"Aamupuvussako?" kysyi neiti Fliedner kummastuneena.
"Tietysti, eikö se ole puhdas ja sileä?" kysyi Charlotte nauraen ja veti peilin edessä pitsipäähineen syvemmälle otsaan.
Vanha nainen nyykähytti olkapäitään ja antoi meidän jälleen astua ulos synkkään etehiseen. Hän avasi melutta vastaisessa päässä olevan oven.
XIII.
Minä olisin mieluimmin kääntynyt takaisin kynnyksellä ja juossut ulos pihalle katsomaan, paistoiko kesäaurinko todellakin vielä kirkkaalla aamutaivaalla… Niin kolkkoa ja kylmää oli ristikko-ikkunain takana! Kadun toiselta puolelta näkyi kyllä valkoinen seinä ikkunasta, mutta se kimeltävä paikka vaikutti ainoastaan, että holvikatto ja ruskeat nahkatapetit näyttivät vielä tummemmilta. Joka hengähdyksellä saivat keuhkot kuumaa, raskasta ilmaa, jossa mitkä kukat hyvänsä olisivat näyttäneet surkastuneilta ja kuivilta.
Pitkän pöydän vieressä seisoi vanha kirjanpitäjä. Hän oli vetänyt harmaat, liinaiset hihat käsivarsiinsa ja järesteli pieniä paperitukkuja; hänen ympärillänsä työskenteli monta ihmistä.