Minun sydäntäni kirveli kuullessani hänen niin puhuvan äidistäni, jota hän lienee rakastanut ylitse kaikkia. Miehelleen oli äidillä ollut tuhansia rakkauden osoitteita, vaan hänen yksinäinen lapsensa oli häneltä ihan unohduksissa.
Silloin näki isäni Charlottenkin. Hän nousi ja kumarsi hänelle.
"Minä olen tuonut teille pikku tyttärenne takaisin", lausui hän. "Herra tohtori, sallitteko tietämättömien katurakennuksessa asujain vähän sivistää tuota aron pientä hörriäisiä?"
Isäni kiitti häntä sydämmellisesti hänen tarjoomuksestansa ja myönsi hänelle siinä rajattoman vallan. Äkkiä hivui hän miettiväisesti otsaansa. "Minä muistan nyt vasta … ah, minä olen välistä kovin hajamielinen… Minä puhuin eilen hetkisen Margareta ruhtinattaren kanssa ja kerroin sivumennen sinun tulostasi ja hän sanoi mielellään tahtovansa nähdä sinut tulevalla viikolla. Hän tunsi äitisi, hänen vielä ollessaan hovineitsyenä L:n hovissa.
"Te onnen lapsi!" huudahti Charlotte. "Vanha aatelinen nimi, kuuluisa isä ja äiti, joka on ollut hovineitsyt — todellakin Jumalat ovat kaataneet runsautensa sarven ylitsenne! Eikö tämä kaikki ole teistä edes toivottavaa?"
"Ei — minä pelkään ruhtinatarta!" vastasin minä ujosti ja tuskastuneena pitäen kiinni Ilsestä.
"Älä huoli pelätä, Leonoraseni; sinä kyllä pian pidät hänestä", lohdutti minun isäni.
Charlotte sitä vastoin rypisti kulmiansa. "Pikku kanervakukkaseni, älkää olko lapsekas!" torui hän. "Ruhtinatar on hyvin rakastettava. Hän on Sidonia ruhtinattaren sisar, josta äsken puhuimme, ja nykyisen herttuan täti. Hän on emäntänä herttuan hovissa, sillä herttua ei ole vielä naimisissa, ja hänen sanotaan olevan erittäin hyvän pieniä, ujoja ja — älkää pahastuko — vähän hölmömäisiä tyttöjä kohtaan, jotka pelkäävät ensimmäistä esittelemistä hovissa… Rauhoittukaa siis, pienokaiseni!"
Hän käänsi minua olkapäästä. "Mutta aiotteko esitellä tytärtänne ruhtinattarelle tuonkaltaisena?" kysyi hän isältäni ja näytti iloisesti hymyillen valkoiset hampaansa.
Isä katseli häntä neuvotonna, käsittämättä hänen tarkoitustansa.