Tämä luki herransa katseesta, mitä hänen sisimmässään liikkui, heittäytyi hänen jalkoihinsa ja puhui juhlallisesti:
"Herra, suuri hetki on lyönyt! Teidän kauttanne kohoaa valtakunta loistavana ylös öisestä kaaoksesta. Herra, tässä rukoilee uskollisin palvelijanne, ajatellen ja puhuen tuhansien onnettomien kansalaisparkojen puolesta; herra, saattakaa maassanne valistus voimaan!"
Pafnutius tunsi itsensä perinpohjin järkytetyksi ministerinsä ylevästä ajatuksesta. Hän nosti hänet ylös, painoi häntä rajusti rintaansa vasten ja puhui nyyhkyttäen:
"Ministeri — Antti — olen sinulle velkaa kuusi tukaattia — vielä enemmän — onneni — valtakuntani — oi uskollinen, taitava palvelija!"
Pafnutius tahtoi heti painattaa julistuksen suurilla kirjaimilla ja naulauttaa sen joka nurkkaan, että tästä hetkestä alkaen oli valistus astunut voimaan ja että jokaisen oli sitä noudatettava.
Mutta Antti huudahti:
"Armollinen herra, armollinen herra, niin se ei käy!"
"No kuinka sitten, hyvä mies?" sanoi Pafnutius, tarttui ministerinsä napinreikään ja veti hänet työhuoneeseensa sulkien sen oven.
"Katsokaahan", alotti Antti otettuaan itselleen paikan vastapäätä ruhtinastaan pienellä tuolilla, "katsokaahan, armollisin herra! Teidän ruhtinaallisen, valistusta koskevan julistuksenne vaikutus voisi ehkä mennä pilalle ikävällä tavalla, jos emme liitä siihen määräystä, joka tosin näyttää kovalta, mutta jota viisaus vaatii. Ennenkuin me rupeamme panemaan valistusta käytäntöön, toisin sanoen ennenkuin hakkaamme metsät alas, perkaamme virran laivakulkua varten, istutamme perunoita ja parannamme kyläkoulut, kasvatamme akaasioita ja poppeleita, opetamme nuorison veisaamaan aamu- ja iltalaulunsa kaksiäänisesti, laitamme viertoteitä ja istutamme rokkoa, on välttämätöntä karkoittaa maasta kaikki ihmiset, joilla on vaaralliset mielipiteet, jotka eivät kallista korvaansa järkipuheelle ja johtavat ihmiset harhaan loppumattomilla typeryyksillään. Olettehan lukenut Tuhat ja yksi yötä, arvoisa ruhtinas. Tiedän, että teidän korkean autuas herra isänne, jolle taivas lahjoittakoon suloisen levon haudassa, suosi tuonlaatuisia turmiollisia kirjoja ja antoi niitä teidänkin käsiinne, silloin kun vielä ratsastitte keppihevosella ja söitte kullattuja piparkakkuja. No niin! Tuosta peräti sekavasta kirjasta tuntenette niin sanotut haltiattaret mutta ette varmaankaan aavista, että muutamia tällaisia vaarallisia henkilöitä asustaa teidän omassa rakkaassa maassanne ja harjoittaa kaikenlaista vallattomuutta."
"Mitä? Mitä sanot? — Antti! Ministeri! — Haltiattaria! — Täällä minun maassani!" huudahti ruhtinas pudoten aivan kalvenneena nojatuoliin.