Opettajan Mikko oli näpistellyt paistettuja perunoita luostarinkeittiössä. Neito oli saanut hänet kiinni siitä ja uhannut häntä hymyillen sormellaan. Silloin oli pojan suu jäänyt selälleen, aivan kuin olisi sinne takertunut paistettu, polttava peruna. Tästäpuolin täytyi poika-paran käyttää leveälieristä hattua, koska muuten olisi satanut hänen suuhunsa. Pian osoittautui todeksi, että neito osasi tulen ja veden loihtusanat, kykeni nostattamaan myrskyn ja raepilvet ja osasi palmikoida harjaksia. Ei kukaan epäillyt lammaspaimenta, kun hän väitti kauhukseen ja kammokseen nähneensä neidon keskiyön hetkellä suhisten ratsastavan luudan päällä kautta ilmojen. Edellä oli kulkenut suunnaton uroshirvi, jonka sarvien välissä olivat siniset liekit loimunneet korkealle.
Nyt joutuivat kaikki kuohuksiin, tahdottiin päästä käsiksi noitaan, ja kylän oikeusistuin päätti suorastaan noudattaa neidon luostarista ja heittää veteen kestämään tavallista noidankoetta. Parooni Jeremias antoi kaiken tapahtua ja ajatteli hymyillen: "Niin käy alhaisille, esi-isättömille ihmisille, jotka eivät ole niin vanhaa, hyvää sukua kuin Kuuvalot."
Neito, joka oli saanut tiedon uhkaavasta ilkivallasta, pakeni pääkaupunkiin.
Pian senjälkeen sai parooni Jeremias maan ruhtinaalta virallisen määräyksen, jossa hänelle ilmoitettiin, ettei mitään noitia ollut olemassa. Tuomarit käskettiin teljetä tyrmään, koska olivat olleet kyllin nenäkkäitä, halutakseen katsella luostarinneidon uimatemppuja. Talonpoikien ja heidän vaimojensa taas oli annettava ruumiinrangaistuksen uhalla ymmärtää, ettei heidän sopinut ajatella mitään pahaa neito Ruusunihanasta. He katsoivatkin parhaaksi uhatun rangaistuksen vuoksi ajatella vain hyvää neidosta. Tällä seikalla olikin molemmille, sekä kylälle että neito Ruusunihanalle, mitä edullisimmat seuraukset.
Ruhtinaan kabinetissa tiedettiin varsin hyvin, ettei neito
Ruusunihana ollut kukaan muu kuin kuuluisa, hyvintunnettu haltiatar
Ruusunhengetär. Asianlaita oli seuraava:
Koko avarassa maailmassa ei hevin ollut miellyttävämpää maata kuin se pieni ruhtinaskunta, jossa parooni Jeremias Kuuvalon maatila sijaitsi, missä neito Ruusunihana eli, lyhyesti sanoen missä tapahtui kaikki se, josta, hyvä lukija, aion juuri ruveta kertomaan sinulle lisää. Korkeiden vuorten ympäröimänä muistutti tämä pikku maa vihreine, tuoksuvine metsineen, kukkaniittyineen, kohisevine virtoineen ja iloisesti solisevine suihkulähteineen, etenkin kun ei siellä ollut ollenkaan kaupunkeja, vaan ainoastaan ystävällisiä kyliä ja siellä täällä yksinäisiä palatseja, ihmeellisen ihania puutarhoja, joissa asukkaat kävelivät kuin huvikseen, vapaina elämän painavasta taakasta.
Jokainen tiesi, että maata hallitsi ruhtinas Demetrius. Mutta kukaan ei huomannut pienintäkään merkkiä hallituksesta ja kaikki olivat tyytyväisiä siihen. Henkilöt, joita miellytti täysi vapaus kaikissa puuhissaan, kaunis seutu ja lauhkea ilmanala, eivät voineet löytää parempaa oleskelupaikkaa kuin tämän ruhtinaskunnan. Niinpä sattuikin, että sinne oli muiden muassa asettunut myös joitakin oivallisia hyviä haltiattaria, joille lämpö ja vapaus, kuten tunnettua, on kalleinta. Heidän ansiokseen kai oli laskettava, että usein tapahtui mitä mieluisimpia ihmeitä melkein joka kylässä, ja etenkin metsissä. Jokainen uskoikin täydellisesti ihmeisiin näiden ihmeiden aiheuttaman ihastuksen ja ilon vuoksi, ja itsekään sitä tietämättä pysyi iloisena, siis myöskin hyvänä kansalaisena.
Hyvät haltiattaret, jotka olivat järjestäneet asiansa täydellisesti
oman mielensä mukaan, olisivat mielellään suoneet oivalle
Demetriukselle ikuisen elämän. Mutta se ei ollut heidän vallassaan.
Demetrius kuoli ja häntä seurasi hallitsijana nuori Pafnutius.
Pafnutius oli jo herra isänsä eläessä kantanut hiljaista sisäistä kaunaa siksi, että hänen mielestään maata ja kansaa laiminlyötiin mitä auttamattomimmalla tavalla. Hän päätti tarttua lujasti hallitusohjiin ja nimitti heti kamaripalvelijansa Antin valtakuntansa ensimäiseksi ministeriksi. Tämä oli kerran, kun Pafnutius oli unohtanut kukkaronsa vuorten toisella puolella olevaan ravintolaan, lainannut hänelle kuusi tukaattia ja siten auttanut pahasta pulasta.
"Tahdon tarttua hallitusohjiin, veikkonen!" huudahti Pafnutius
Antille.