Neito Ruusunihana oli pitkä, jalon ja majesteetillisen näköinen. Hänen olemuksessaan oli jotakin ylpeää ja käskevää. Kasvot, vaikkakin ne huomasi ensi silmäyksellä täydellisen kauneiksi, tekivät omituisen, melkeinpä kammottavan vaikutuksen, etenkin kun hän tavallisesti katseli jäykän totisena eteensä. Tämän vaikutuksen sai pääasiassa aikaan kulmakarvojen välissä oleva hyvin vieras piirre, josta ei voinut ollenkaan varmasti sanoa, sopiko sellainen nunnan otsalle. Mutta tämän ohella oli hänen katseessaan, etenkin ruusujen kukkimisaikana iloisella, kauniilla ilmalla niin paljon lempeyttä ja viehättävyyttä että se valtasi jokaisen suloisella vastustamattomalla tenholla.

Kun minulla oli ilo nähdä tämä kunnianarvoisa nainen ensimäisen ja viimeisen kerran, oli hän ulkomuodosta päättäen ikänsä täydellisimmässä kukoistuksessa, käännekohdan korkeimmalla huipulla oleva nainen. Mielestäni oli minulle suotu suuri onni, kun sain nähdä tämän naisen juuri tuolla huipulla ja suorastaan pelästyä jonkunverran hänen ihmeellistä kauneuttaan, jota varmaankaan ei olisi enää kohdakkoin ollut nähtävänä.

Erehdyin. Kylän vanhimmat ihmiset vakuuttivat, että tämä nainen ei ollut milloinkaan näyttänyt toisen näköiseltä, ei vanhemmalta, ei nuoremmalta, ei rumemmalta, eikä kauniimmalta kuin juuri nyt. Ajalla ei siis näyttänyt olevan mitään valtaa häneen nähden. Tämä jo tuntui monesta ihmeelliseltä.

Mutta tämän lisäksi tuli vielä monta muuta seikkaa, joiden johdosta jokainen sitä lähemmin miettiessään joutui yhtä paljon ihmeisiinsä, eikä lopulta enää voinut selvitäkään siitä kummastuksesta, mihin oli joutunut.

Ensinnäkin ilmeni neidossa aivan selvästi sukulaisuus niiden kukkien kanssa, joilta hän oli saanut nimensä. Sillä hän ei ainoastaan osannut paremmin kuin kukaan muu ihminen maan päällä kasvattaa tuhatlehtisiä ruusuja, vaan myös mitä huonoimmasta Ja kuivimmasta orjantappuranoksasta, jonka hän pisti maahan, puhkesivat nuo kukat mitä täyteläisimpinä ja komeimpina.

Sitäpaitsi oli varma, että hän yksinäisillä kävelyretkillään metsässä keskusteli ääneen ihmeellisten äänien kanssa, jotka tuntuivat tulevan puista, pensaista, lähteistä ja puroista. Niin, olipa eräs nuori metsästäjä kerran nähnyt, kuinka Ruusunihanan seisoessa suurimmassa tiheikössä kirjava- ja loistavahöyheniset kummalliset ulkomaan linnut lentelivät hänen ympärillään ja hyväilivät häntä. Ne näyttivät kertovan hänelle iloisesti nauraen ja viserrellen kaikenlaisia hauskoja asioita, joille hän nauroi ja ilakoi.

Siitä johtuikin, että neito Ruusunihana luostariin saapuessaan herätti kaikkien paikkakunnan ihmisten huomiota.

Ruhtinas oli määrännyt hänet otettavaksi luostariin. Parooni Jeremias Kuuvalo, sen maatilan omistaja, jonka läheisyydessä hänen suojeluksensa alainen aatelisnaisten luostari sijaitsi, ei voinut väittää mitään sitä vastaan, vaikka häntä vaivasivat mitä hirveimmät epäilykset. Tuloksettomaksi oli nimittäin jäänyt hänen ponnistuksensa löytää Rixnerin turnauskäsikirjasta ja muista aikakirjoista Ruusunvihanta nimistä sukua. Täydellä syyllä epäili hän tämän vuoksi neidon soveliaisuutta päästä luostariin, tämä kun ei voinut näyttää kolmestakymmenestä kahdesta esi-isästä muodostettua sukutaulua. Hän ehdottikin tälle viimein aivan murtuneena kirkkaat kyyneleet silmissä, että tämä taivaan tähden ei nimittäisi itseään Ruusunvihannaksi, vaan Ruusunihanaksi. Siinä nimessä oli sentään edes jotakin järkeä ja sen nimisellä ihmisellä voi olla joku esi-isäkin.

Neito suostui tähän hänen mielikseen. Ehkä ilmeni loukatun Jeremiaksen vihankauna esi-isätöntä neitoa kohtaan jollakin tavalla. Tämä antoi ensimäisen aiheen pahoihin jälkipuheisiin, jotka levisivät yhä enemmän kylässä. Noiden tarunomaisten metsäkeskustelujen lisäksi, joissa ei kuitenkaan ollut mitään merkillistä, tuli nimittäin kaikenlaisia arveluttavia asianhaaroja. Ne kulkivat suusta suuhun ja asettivat neidon erikoisen olemuksen hyvin epäilyttävään valoon.

Anna muori, kylätuomarin rouva, väitti julkeasti, että jos neito aivastaisi kovasti ulos ikkunasta, tulisi heti koko kylän maito happamaksi. Mutta tuskin oli tämä osoittautunut todeksi, ennenkuin tapahtui kauheaa.