"Istuipa niinkin", vastasi joku joukosta, "juuri sen."
Se, joka oli istunut tuon hevosen selässä, oli ollut jonkun verran pienikokoinen, mutta siromuotoinen; kasvonpiirteet hänellä olivat miellyttävät ja kutrit mitä kauneimmat. Sitäpaitsi osoittautui hän mitä oivallisimmaksi ratsastajaksi, sillä hän heittäytyi alas hevosen selästä niin taitavasti ja sievästi kuin ruhtinaan ensimäinen tallimestari.
"No, eikö hän pudottanut ratsastussaappaitaan ja vierinyt teidän jalkojenne eteen?" kysyi Heikki.
"Jumala varjelkoon", vastasivat kaikki yhteen ääneen, "Jumala varjelkoon, veli, mitä sinä ajattelet? Sellainen oivallinen ratsastaja kuin tuo pikku mies!"
Heikki ei ollenkaan tietänyt mitä piti sanoa. Silloin tuli Baltasar alas katua. Hänen kimppuunsa ryntäsi nyt Heikki, veti hänet luokseen ja kertoi, kuinka pikku kääpiö, jonka he olivat kohdanneet portin ulkopuolella ja joka oli pudonnut alas hevosen selästä, oli juuri saapunut tänne, ja kuinka kaikki pitivät häntä kauniina, sirojäsenisenä miehenä ja hyvänä ratsastajana.
"Näetkös", vastasi Baltasar vakavasti ja tyynesti, "näetkös, hyvä Heikki veli, etteivät kaikki käy niin julmasti pilkaten onnettoman, luonnon laiminlyömän ihmisen kimppuun kuin sinä."
"Mutta taivaan tähden", ryhtyi Helkki puhumaan, "tässähän ei ole ollenkaan kysymys pilkasta ja julmuudesta, vaan ainoastaan siitä, sopiiko nimittää kauniiksi, siroksi mieheksi kolmen jalan korkuista miekkosta, joka on melkein retikan näköinen."
Baltasarin täytyi vahvistaa Heikin lausunto mitä pikku ylioppilaan kokoon ja näköön tuli. Toiset vakuuttivat pikku ratsastajan olevan kauniin, siron miehen, jotavastoin Heikki ja Baltasar yhä edelleenkin väittivät, etteivät he olleet milloinkaan nähneet vastenmielisempää kääpiötä. Siihen jäi väittely, ja kaikki erosivat toisistaan täynnä ihmettelyä.
Alkoi jo olla myöhäinen ilta. Molemmat ystävykset lähtivät yhdessä asuntoonsa. Silloin pääsi Baltasarin kieleltä, hänen itsensäkään tietämättä kuinka, että hän oli tavannut professori Mooses Turnuksen ja että tämä oli kutsunut hänet luokseen seuraavaksi illaksi.
"Voi sinä onnellinen", huudahti Heikki, "sinä ylen onnellinen ihminen! Siellä saat katsella, kuunnella ja puhutella rakastettuasi, kaunista Katariina neitoa!"