"Mikä runoelma! Mitä ajatuksia! Mikä mielikuvitus, mitä ihania säkeitä, mikä sulosointu! Kiitos, kiitos teille, paras herra Sinnober, jumalallisesta nautinnosta!"
"Mitä? Kuinka?" huusi Baltasar.
Mutta kukaan ei välittänyt hänestä, vaan kaikki hyökkäsivät Sinnoberin kimppuun, joka pöyhisteli sohvalla kuin pieni kalkkunakukko ja mörisi vastenmielisellä äänellä:
"Ei mitään kiittämistä, ei mitään kiittämistä. Suvaitkaa pitää hyvänänne. Sehän on vain mitätön pikku asia. Kirjoitin sen vasta viime yönä kaikessa kiireessä."
Mutta estetiikan professori huudahti:
"Suurenmoinen, jumalallinen Sinnober, kallein ystäväni! Minun jälkeeni olet paras runoilija, mitä maa päällänsä kantaa. Tule syliini, ihana sielu!"
Näin sanoen hän sieppasi pikku miehen sohvalta ja syleili ja suuteli häntä. Sinnober käyttäytyi silloin hyvin sopimattomasti. Hän potki pienillä säärillään professorin paksua vatsaa ja räkätti:
"Päästäkää minut, päästäkää minut! Koskee, koskee, koskee! Silmät revin päästänne! Puren nenänne halki!"
"Ei, ei", huusi professori laskien kääpiön alas sohvalle. "Ei, suloinen ystäväni, ei mitään ylenpalttista vaatimattomuutta!"
Mooses Turnuskin oli nyt saapunut lähemmäksi pelipöydän luota. Hän tarttui Sinnoberin pikku käteen, puristi sitä ja sanoi hyvin vakavana: