"Niinkö?" sanoi Heikki. "Hylkäät siis kaiken järjen. Mutta palatkaamme saliin, missä varmaan tapahtuu jotakin uutta, koska kuulen äänekkäitä suosionhuutoja." Koneellisesti Baltasar seurasi ystäväänsä saliin. Kun he tulivat sisälle, seisoi professori Mooses Turnus, kasvoillaan jäykkä hämmästys, yksin keskellä huonetta, käsissään vielä koevälineet, joilla hän oli tehnyt jonkun fysikaalisen kokeen. Koko seura oli kokoontunut pikku Sinnoberin ympärille, joka keppiinsä nojaten seisoi varpaillaan ja otti ylpeän näköisenä vastaan suosionosoitukset, joita hänelle tulvi joka taholta. Sitten ihmiset kääntyivät taas professorin puoleen, joka teki toisen hyvin taitavan taidetempun. Tuskin hän oli saanut sen valmiiksi, kun taas kaikki ympäröivät pikku miehen huutaen:
"Ihanaa, oivallista, rakas herra Sinnober!"
Viimein Mooses Turnus syöksyi pikku miehen luokse ja huusi kymmenen kertaa voimakkaammin kuin muut:
"Ihanaa, oivallista, rakas herra Sinnober!"
Seurassa sattui olemaan nuori ruhtinas Yrjö, joka opiskeli yliopistossa. Ruhtinaalla oli mitä miellyttävin vartalo ja sitäpaitsi hänen käytöksensä oli niin jalo ja ylevä, että siinä ilmeni selvästi ylhäinen syntyperä ja tottumus liikkua kaikkein hienoimmissa piireissä.
Ruhtinas Yrjö ei voinut ollenkaan poistua Sinnoberin vierestä ja ylisti häntä rajattomasti ihanimmaksi runoilijaksi ja taitavimmaksi fysiikantutkijaksi.
Omituinen oli se ryhmä, jonka nuo kaksi muodostivat seisoessaan vieretysten. Sorean Yrjön rinnalla näytti kerrassaan kummalliselta tuo pikku mies, joka tuskin pysyi seisomassa ohuilla säärillään nenä pystyssä. Kaikkien naisten katseet suuntautuivat heihin, mutta ei ruhtinaaseen, vaan pikku mieheen, joka kohosi varpailleen ja aina putosi jälleen alas, nousten ja laskien kuin Cartesiuksen "piru pullossa".
Professori Mooses Turnus meni Baltasarin luo ja sanoi:
"Mitä sanotte suojatistani, rakkaasta Sinnoberistani? Siinä miehessä piilee paljon, ja kun nyt katselen häntä oikein, aavistan asian oikean laidan. Se pappi, joka on kasvattanut hänet ja suositellut häntä minulle, puhuu hyvin salaperäisesti hänen syntyperästään. Tarkastelkaahan vain tuota ylevää säädyllisyyttä, hänen hienoa, vapaata käytöstään. Hän on varmasti ruhtinaallista verta, ehkäpä suorastaan kuninkaanpoika."
Silloin ilmoitettiin, että ateria oli pöydässä. Sinnober toikkaroi kankeasti Katariinan luo, tarttui kömpelösti hänen käteensä ja vei hänet ruokasaliin.