"Kas niin, hiljaa, hiljaa", keskeytti Pulcher hänen puheensa. "Heikin hullu, mieletön päähänpisto pukeutua laahuspukuun pelastaa sinut. Ei kukaan nyt huomaa sinua. Vältä nyt vain häpeällistä vangitsemista! Kaiken muun järjestämme kyllä sitten. Et saa enää mennä asuntoosi. Anna minulle avain, lähetän kaiken perästäsi. Lähde oitis Ylä-Jaakkolan kylään!"
Näin sanoen Pulcher veti Baltasaria syrjäkatuja pitkin portin kautta Ylä-Jaakkolan kylään päin, missä kuuluisa oppinut Ptolemeus Filadelfus kirjoitti merkillistä kirjaansa ylioppilaiden tuntemattomasta heimosta.
KUUDES LUKU.
Kuinka salaneuvos Sinnober kammattiin puutarhassaan ja otti kylvyn ruohikossa. — Vihreätäpläisen tiikerin ritarikunta. — Erään teatteriräätälin onnellinen päähänpisto. — Kuinka neito Ruusunihana valeli itseään kahvilla ja Prosper Alpanus vakuutti hänelle ystävyyttään.
Professori Mooses Turnus ui sulassa riemussa.
"Voisiko sattua onnellisemmin", puheli hän itsekseen, "kuin että tuo kelpo salaneuvos tuli talooni ylioppilaana? Hän nai tyttäreni, hänestä tulee vävyni, hänen kauttaan saavutan mainion ruhtinas Barsanufin suosion ja astun minäkin niille portaille, joita ihana Sinnober kiipeää. Totta kyllä on, että minusta itsestänikin tuntuu usein käsittämättömältä, kuinka tuo tyttö, Katariina, voi olla niin perinpohjin hullaantunut tuohon pikku mieheen. Muutenhan naiset kai enemmän katsovat kauniiseen ulkomuotoon kuin erikoisiin hengenlahjoihin. Kun toisinaan katselen tuota kummallista pikku miestä, tuntuu minusta, kuin häntä ei voisi ollenkaan sanoa kauniiksi, vaan suorastaan kyttyräselkäiseksi — hys, hiljaa — seinillä on korvat. Hän on ruhtinaan suosikki ja kiipeää korkealle, ja hän on minun vävypoikani!"
Mooses Turnus oli oikeassa. Katariina ilmaisi mitä selvintä mieltymystä pikku mieheen, ja jos joku, jota Sinnoberin omituinen noituus ei ollut sokaissut, lausui, että salaneuvos oli oikeastaan ilkeä, muodoton kummitus, rupesi Katariina heti puhumaan niistä ihmeen ihanista hiuksista, jotka luonto oli lahjoittanut hänelle.
Mutta Katariinan puhuessa ei kukaan hymyillyt ilkeämmin kuin virastoharjoittelija Pulcher.
Tämä vainosi Sinnoberia joka askeleella, ja siinä häntä auttoi uskollisesti lähetystön sihteeri Adrian, sama nuori mies, jonka Sinnoberin noituus oli melkein ajanut ulos ministerinvirastosta ja joka saavutti ruhtinaan suosion jälleen vain sen oivallisen tahranpuhdistus-aineen avulla, jonka hän lahjoitti ruhtinaalle.
Salaneuvos Sinnober asui kauniissa talossa, johon kuului vieläkin kauniimpi puutarha. Sen keskellä oli tiheiden pensaiden ympäröimä aukea, jossa mitä ihanimmat ruusut kukkivat. Oli huomattu, että joka yhdeksäntenä päivänä Sinnober nousi hiljaa päivän koittaessa, pukeutui ilman palvelijaa, niin vaikeaa kuin se lieneekin ollut hänelle, meni alas puistoon ja katosi pensaikkoon, joka ympäröi tuota paikkaa.