"Herra, kuinka olette tullut minun puutarhaani? Laputtakaa hiiteen!"
Niin sanoen hän hyppi ja juoksi niin nopeasti kuin suinkin voi sisälle taloon.
Pulcher kuvasi kirjeessä Baltasarille tämän ihmeellisen tapauksen ja lupasi pitää yhä tarkemmin silmällä tuota pientä kummitusta.
Sinnober oli kovin huolissaan siitä, mitä hänelle oli tapahtunut. Hän kuljetutti itsensä vuoteeseen ja puuskutti ja ähkyi niin, että tieto hänen äkillisestä sairastumisestaan pian saapui ministeri Kuuvalon ja ruhtinas Barsanufin korviin.
Ruhtinas lähetti heti henkilääkärinsä pikku suosikin luokse.
"Arvoisa herra salaneuvos", sanoi henkilääkäri koetettuaan valtimoa, "te uhraatte itsenne valtion hyväksi. Rasittava työ on saattanut teidät sairasvuoteeseen. Hellittämätön ajattelu on tuottanut teille ne sanomattomat kärsimykset, joita varmasti tunnette. Teidän kasvonne näyttävät hyvin kalpeilta ja kuihtuneilta. Ja teidän arvoisa päännehän hehkuu hirveästi! Ai-ai, eihän vain liene aivotulehdus? Olisiko valtion etu voinut aiheuttaa sen? Tuskin mahdollista. Sallikaahan sentään —"
Henkilääkäri lienee huomannut Sinnoberin päässä saman punaisen juovan, jonka Pulcher ja Adrian olivat keksineet. Tehtyään muutamia taikavetoja etäämpää ja hengitettyään joitakin kertoja sairaan päälle, jolloin tämä naukui ja vikisi kummallisesti, aikoi hän kuljettaa kättään hänen päänsä ylitse ja kosketti sitä epähuomiossa.
Silloin Sinnober hyppäsi pystyyn raivosta kuohuen ja antoi henkilääkärille, joka juuri oli kumartunut hänen ylitseen, pienellä luisella kädellään niin lujan korvapuustin, että huone kajahti.
"Mitä te tahdotte?" huusi Sinnober. "Mitä te tahdotte minusta? Miksi kopeloitte päätäni? En ole ollenkaan sairas. Olen terve, aivan terve, nousen heti ylös ja lähden ministerin luo neuvotteluun. Korjatkaa luunne!"
Henkilääkäri kiiruhti aivan pelästyneenä pois. Mutta kun hän kertoi ruhtinas Barsanufille mitä oli tapahtunut, huudahti ruhtinas ihastuneena: