"Mikä into valtion palvelukseen! Mikä arvokkuus, mikä ylevyys käytöksessä! Millainen ihminen tuo Sinnober!"
"Paras herra salaneuvos", sanoi ministeri Jeremias Kuuvalo pikku Sinnoberille, "kuinka ihanaa on, että te sairaudestanne huolimatta tulette neuvotteluun. Olen tehnyt muistiinpanoja, itse tehnyt muistiinpanoja tärkeässä Kapsalon hovia koskevassa asiassa ja pyydän teitä esittämään ne ruhtinaalle, sillä teidän henkevä esityksenne kohottaa kokonaisuutta, jonka tekijäksi ruhtinaan sitten on minut tunnustettava."
Se kyhäys, jolla Jeremias aikoi loistaa, ei ollut kenenkään muun kuin
Adrianin tekemä.
Ministeri lähti pikku miehen kanssa ruhtinaan luo. Sinnober veti ministerin antaman kyhäyksen taskustaan ja alkoi lukea. Mutta kun se ei tahtonut ollenkaan luistaa ja hän murisi ja hyrisi vain pelkkää käsittämätöntä sekasotkua, otti ministeri paperin hänen käsistään ja luki itse.
Ruhtinas näytti hyvin ihastuneelta, Hän ilmaisi hyväksymisensä kerran toisensa perästä huutaen:
"Hyvä, mainiosti sanottu, ihanaa, sattuvaa!"
Ministerin lopetettua astui ruhtinas suoraa päätä pikku Sinnoberin luo, kohotti hänet korkealle, painoi rintaansa vasten juuri siihen kohtaan, missä hänellä — ruhtinaalla nimittäin — oli vihreätäpläisen tiikerin ritarikunnan suuri tähti, ja soperteli ja huokaili vuolaiden kyynelten valuessa pitkin hänen poskiaan:
"Voi, millainen mies, millainen lahjakkuus, millainen into, millainen rakkaus! Se on liian paljon, liian paljon!"
Sitten hän sanoi hillitymmin:
"Sinnober, kohotan teidät täten ministerikseni. Pysykää suopeana ja uskollisena isänmaalle! Pysykää Barsanufien urheana palvelijana, Barsanufien, jotka kunnioittavat ja rakastavat teitä."