"Siivolla, siivolla, pikku herhiläinen!" ja siveli hiljaa ja lempeästi kämmenellään hänen päätään otsasta niskaan. Hänen näin silitellessään oikenivat vähitellen pienokaisen pörröiset hiukset, niin että ne otsalta ylöspäin pään mukaan kammattuina valuivat sievinä pehmeinä kutreina korkeille olkapäille ja kurpitsanmuotoiselle selälle.
Pienokainen oli tullut yhä rauhallisemmaksi ja viimein nukahtanut sikeästi. Silloin asetti neiti Ruusunihana hänet varovaisesti aivan äidin viereen ruohikkoon, pirskoitteli vaimon päälle väkiviinanpitoista vettä pienestä hajuvesipullosta, jonka oli ottanut taskustaan esille, sekä poistui nopein askelin.
Kun vaimo pian senjälkeen heräsi, tunsi hän itsensä ihmeellisen virkistyneeksi ja vahvistuneeksi. Hänestä tuntui kuin olisi hän nauttinut tukevan aterian ja juonut hyvän siemauksen viiniä.
"Oi", huudahti hän, "kuinka paljon lohtua ja iloisuutta onkaan tullut osakseni lyhyessä unessani! Mutta aurinko on jo pian laskeutunut vuorten taa. Nyt pian kotiin!"
Näin sanoen aikoi hän ottaa vasun selkäänsä, mutta silmätessään siihen huomasi pienokaisen olevan poissa. Tämä nousi kuitenkin samalla ylös ruohikosta ja ruikutti haikeasti. Kun äiti nyt kääntyi katsomaan häneen, löi hän hämmästyksestä kätensä yhteen ja huudahti:
"Sakeus, pikku Sakeus, kuka on tällä välin kammannut hiuksesi noin kauniisti? Sakeus, pikku Sakeus, kuinka hyvin pukisivatkaan hiukset sinua, jos et olisi tuollainen ilkeä ja ruma viikari. No, tulehan nyt, tule vasuun!"
Hän aikoi tarttua poikaan ja asettaa hänet poikkipäin vasun päälle, mutta pikku Sakeus sätkytteli koipiaan, irvisteli äidilleen ja naukui aivan selvästi:
"En tahdo!"
"Sakeus, pikku Sakeus", huudahti vaimo aivan suunniltaan, "kuka sitten on opettanut sinut puhumaan tällä välin? No, koska sinulla on noin sievästi kammatut hiukset, koska puhut noin näppärästi, niin osaat kai juostakin."
Vaimo otti vasun selkäänsä, pikku Sakeus riippui hänen esiliinassaan, ja niin mentiin kylään päin.