Heidän oli kuljettava pappilan ohi. Silloin sattui, että pappi seisoi kotinsa ovella nuorimman poikansa, kuvankauniin, kultakutrisen, kolmivuotiaan poikasen kanssa. Kun hän näki vaimon tulevan raskaan puuvasun ja pikku Sakeuksen kanssa, joka roikkui hänen esiliinassaan, huusi hän:
"Hyvää iltaa, Liisa muori! Miten voitte? Teillähän on kannettavananne liian raskas taakka. Tuskin enää pääsette eteenpäin. Tulkaa tänne ja levätkää vähän tällä penkillä oveni edessä. Palvelijani saa tuoda teille raikasta juomaa."
Liisa muorille ei sitä tarvinnut kahteen kertaan sanoa. Hän laski vasunsa maahan ja oli juuri avaamaisillaan suunsa valittaakseen kunnianarvoisalle herralle suurta kurjuuttaan ja hätäänsä, kun pikku Sakeus menetti tasapainonsa äidin nopeasti kääntyessä ja lensi papin jalkojen eteen. Tämä kumartui nopeasti ja kohotti pienokaisen ylös, sanoen:
"Voi, Liisa muori, Liisa muori, mikä kuvankaunis, herttainen poika teillä onkaan. On oikea taivaan siunaus omistaa tuollainen ihmeen ihana lapsi." Hän otti pienokaisen syliinsä ja hyväili häntä eikä näyttänyt ollenkaan huomaavan, että tuo ilkeä kääpiönpoika murisi ja naukui häijysti, yrittipä purrakin kunnianarvoisaa herraa nenään.
Mutta Liisa muori seisoi aivan ällistyneenä papin edessä, katseli häntä silmät jäykkinä selällään, eikä tiennyt mitä piti ajatella.
"Oi, rakas herra pastori", alotti hän viimein haikealla äänellä, "ei suinkaan sellainen Jumalan mies kuin te pilkkaa onnetonta vaimo-parkaa, jota taivas, Herra tietää miksi, on rangaissut tällä kauhealla vaihdokkaalla."
"Mitä", sanoi pappi hyvin vakavana, "mitä hullutuksia te puhutte, vaimo hyvä? Pilkkaa — vaihdokas — taivaan rangaistus — en ymmärrä teitä ollenkaan. Tiedän vain, että teidän täytyy olla aivan sokaistu, jos ette oikein sydämellisesti rakasta sievää poikaanne. Suutelepa minua, kiltti pikku mies!"
Pappi hyväili pienokaista, mutta Sakeus murisi: "en tahdo", ja yritti uudelleen puraista pastoria nenään.
"Katsokaa tuota häijyä petoa!" huusi Liisa pelästyneenä.
Mutta samassa sanoi papin poika: