"Tunnustakaa, parahin neiti", sanoi tohtori hymyillen, "tunnustakaa pois, että naiset usein mielistyvät hyvin eriskummaiseen, noudattaen hellittämättä ja mistään välittämättä oikullista päähänpistoa, joka on syntynyt heissä, kiinnittämättä mitään huomiota toisten olosuhteiden tuskalliseen koskettamiseen. Sinnoberin täytyy sovittaa kohtalonsa, mutta hän on vielä pääsevä ansaitsemattomaan kunniaan. Sillä tavoin minä tunnustan teidän valtanne, hyvyytenne ja puhtautenne, kunnioitettava, armollinen neiti!"
"Ihana, mainio mies", huudahti neito, "pysykää ystävänäni!"
"Aina, koko ikäni", vastasi tohtori. "Minun ystävyyteni, lämmin kiintymykseni teihin, suloinen haltiatar, ei ole milloinkaan lakkaava. Kääntykää turvallisin mielin puoleeni kaikissa arveluttavissa elämän kohdissa. Ja — juokaa kahvia luonani niin usein kuin mielenne tekee."
"Voikaa hyvin, korkea-arvoinen taikuri. En milloinkaan unohda teidän suosiotanne enkä tätä kahvia!"
Niin puhui neito ja nousi sisäisen liikutuksen valtaamana lähteäkseen.
Prosper Alpanus seurasi häntä ristikkoportille kaikkien metsän ihmeellisten äänien soitellessa mitä suloisimmin.
Portin ulkopuolella odottivat neidon vaunujen sijasta tohtorin kristallisen näkinkengän eteen valjastetut yksisarviaiset. Näkinkengän takaistuimella levitteli loistavia siipiään kultakuoriainen, ja pukilla istui hopeafasaani pitäen nokassaan kultaisia ohjaksia ja katsellen neitoa viisailla silmillään.
Luostarinjohtajatar tunsi olevansa siirretty ihanimman haltiatar-elämänsä autuaimpaan aikaan, kun vaunut mennä huristivat tuoksuvan metsän halki ihanasti soiden.
SEITSEMÄS LUKU.
Kuinka professori Mooses Turnus tutki luontoa ruhtinaan viinikellarissa. — Mycetes Beelzebub. — Ylioppilas Baltasarin epätoivo. — Erään hyvinrakennetun huvilan edullinen vaikutus kotionneen. — Kuinka Prosper Alpanus antoi Baltasarille kilpikonnankuorisen rasian ja ratsasti pois.