"Hyvä Jumala, hyvä Jumala!" huudahti kamaripalvelija kauhistuneena.
"Jos silmäni eivät petä minua, niin nuo jalat tuolla ovat Hänen
Ylhäisyytensä, herra ministeri Sinnoberin, minun armollisen herrani
jalat!"
Hän astui lähemmäksi ja huusi kauhusta väristen:
"Teidän Ylhäisyytenne, taivaan tähden, mitä te teette, mitä te hommaatte siellä syvyydessä?"
Mutta kun Sinnober oli vaiti, huomasi kamaripalvelija, missä vaarassa ministeri oli, ja että oli aika jättää syrjään kaikki kunnioitus. Hän tarttui Sinnoberin jalkoihin ja veti hänet ulos. Voi, kuollut, kuollut oli pikku ministeri! Kamaripalvelija puhkesi äänekkääseen valitukseen. Ajomies ja muut palvelijat riensivät paikalle: lähetettiin hakemaan ruhtinaan henkilääkäriä.
Sillä välin kuivasi kamaripalvelija onnettoman isäntäparkansa puhtailla pyyhinliinoilla, pani hänet vuoteeseen ja peitti silkkisillä tyynyillä, niin että näkyviin jäivät vain pienet ryppyiset kasvot.
Nyt tuli sisälle neiti Ruusunihana. Hän oli ensin, taivas tietää millä lailla, rauhoittanut kansan. Nyt tuli hän kuolleen Sinnoberin luo, ja hänen mukanaan oli vanha Liisa, Pikku Sakeuksen äiti.
Sinnober näytti tosiaankin kuolemassa kauniimmalta kuin hän milloinkaan oli ollut eläessään. Pienet silmät olivat ummessa, nenä oli hyvin valkoinen, mutta tärkeintä kaikesta olivat tummanruskeat hiukset, jotka valuivat alas mitä ihanimpina kutreina. Neito siveli pikku olennon tukkaa, ja samassa välähti himmeästi loistaen punainen suortuva näkyviin.
"Ahaa", huudahti neito silmät ilosta loistaen, "ahaa, Prosper Alpanus, suuri mestari, sinä pidät sanasi! Sovitettu on hänen kohtalonsa ja samalla kaikki häpeä!"
"Voi hyvä Jumala", sanoi vanha Liisa, "ei suinkaan tuo ole minun pikku Sakeukseni! Ei hän ole milloinkaan näyttänyt noin kauniilta. Aivan suottahan olen tullut kaupunkiin. Te ette ole neuvonut minua oikein, armollinen neiti!"
"Älkää nurisko, vanhus", vastasi neito. "Jos olisitte tarkoin seurannut neuvoani ettekä olisi tunkeutunut tähän taloon aikaisemmin kuin minä olin täällä, niin kaikki olisi nyt paremmin. Toistan sen vieläkin: tuo pikku mies, joka lepää kuolleena tuolla vuoteessa, on varmasti ja totisesti teidän poikanne, Pikku Sakeus!"