"En ole milloinkaan eläissäni nähnyt noin kauniita sipuleja. Ne mahtavat maistua ihanalta. Myyttekö tavaraanne, hyvä vaimo?"
"Totta kai", vastasi Liisa syvään niiaten, "totta kai, teidän armollisin ylhäisyytenne. Sipulikaupallahan minä elää kituuttelen. — Ne ovat makeita kuin puhdas hunaja. Suvaitsetteko, armollisin herra?"
Hän ojensi ruhtinaalle kimpun vahvimpia ja loistavimpia sipuleja.
Ruhtinas otti ne, hymyili, maiskautti suutaan ja huudahti sitten:
"Kamariherrat, antakoon joku teistä minulle taskuveitsensä!"
Veitsen saatuaan ruhtinas kuori näppärästi ja siististi sipulin ja maistoi vähän sen ydintä.
"Mikä maku, mikä makeus, mikä voima, mikä tuli!" huudahti hän ihastuksesta loistavin silmin. "Ja samalla tuntuu minusta, kuin näkisin Sinnober-vainajan edessäni viittovan ja kuiskaavan minulle: 'Ostakaa, syökää näitä sipuleja, ruhtinaani. Valtion etu vaatii sitä'!"
Ruhtinas pisti vanhan Liisan kouraan pari kultarahaa, ja kamariherrojen täytyi työntää taskuihinsa eukon kaikki sipulit. Ruhtinas määräsi sitten vielä, ettei kukaan muu kuin Liisa saanut toimittaa sipulinhankintaa ruhtinaan aamiaisia varten. Niin pääsi Pikku Sakeuksen äiti, tulematta juuri rikkaaksi, kaikesta kurjuudesta. Aivan varmaan auttoi häntä siihen joku hyvän Ruusunhengetär haltiattaren salainen taika.
Ministeri Sinnoberin hautajaiset olivat komeimmat mitä Kerkossa oli milloinkaan nähty. Ruhtinas ja kaikki vihreätäpläisen tiikerin ritarit seurasivat ruumista syvässä surussa. Kaikkia kelloja soitettiin. Ammuttiinpa useita kertoja molemmilla pikku kanuunoilla, jotka ruhtinas oli hankkinut suurilla kustannuksilla ilotulituksia varten. Porvarit, kansa, kaikki itkivät ja valittivat sitä, että valtio oli menettänyt parhaan tukensa ja ettei luultavasti enää milloinkaan tarttuisi hallituksen peräsimeen mies, jolla oli niin syvä ymmärrys, sellainen sielunsuuruus, sellainen lempeys, sellainen väsymätön into yhteisen edun hyväksi kuin Sinnoberilla.
Hänen kuolemansa aiheuttama tappio oli todellakin korvaamaton, sillä ei enää milloinkaan ilmestynyt ministeriä, jonka vartaloon kaksikymmennappinen vihreätäpläisen tiikerin ritarimerkki olisi niin hyvin sopinut kuin unohtumattomalle Sinnober-vainajalle.