Reinhold ja Fredrik katsoivat toisiaan ihan kummastuneina, vaan Martti mestari purskahti kohti kurkkuansa nauramaan ja sanoi sitte:
"Nyt, Konrad! nyt olen ihan selvillä siitä, että te olette kaikista narreista suurin veitikka. Ensin tulette te tänne ja tahdotte kuin hirvein, sivistymättömin jättiläinen musertaa kaikki mäsäksi, sitte karjutte niin, että kaikkien korvat soivat ja halkeavat, ja kaiken, hulluutenne arvoiseksi lopuksi pidätte te minun tytärtäni, Roosaa korkeasukuisena neitinä ja käyttäydytte kuin rakastunut nuori aatelinen herra!"
"Teidän ihanan tyttärenne", vastasi Konrad tyynesti, "tunnen minä varsin hyvin, hyvä mestari, mutta minä sanon teille, että hän on suloisin neiti, mitä maan päällä on, ja suokoon taivas, että hän katsoisi jaloimman aatelisen nuorukaisen kyllin ansiolliseksi olemaan hänen uskollisena rakastajaritarinansa!"
Martti mestari piteli sivujansa, hän oli vähällä tukehtua, kunnes hänen naurunsa muuttui ähkimiseksi ja rykimiseksi. Tuskin saaden sanaa suustansa änkytti hän viimein:
"Hyvin — varsin hyvin, kelpo nuorukainen, pidä vaan yhä edelleenkin Roosaani korkeasukuisena neitinä, sen kyllä saat tehdä — mutta siitä huolimatta — ole hyvä ja mene siivosti työhösi!"
Konrad seisoi kuin naulattu alla päin, pyyhki otsaansa ja sanoi hiljaa: "niin, se on totta", ja teki, kuten käskettiin.
Roosa istuutui, kuten hänellä huoneessa oli tapana, pienelle tynnyrille, jonka Reinhold oli huolellisesti puhdistanut ja Fredrik vierettänyt hänen taaksensa. Sitten alkoivat he molemmat Martti mestarin käskystä uudelleen äsköisen kauniin laulunsa, jonka hurjamainen Konrad oli keskeyttänyt. Hän istui sitte ihan ajatuksiinsa vaipuneena työnsä ääressä.
Laulun loputtua sanoi Martti mestari laulajille:
"Teille on taivas suonut kauniin lahjan, te kelpo pojat! — te ette voi uskoa, miten korkeasti minä kunnioitan ylevää laulutaitoa. Yritinpä minäkin kerran ruveta mestarilaulajaksi, vaan siitä ei tullut mitään, vaikka olisin kuinka koetellut. Kaikista vaivoistani ja puuhistani sain palkakseni vaan ivaa ja naurua. Milloin lauloin minä vääriä lisälirityksiä, milloin tein tahtivirheitä tai eksyin ihan toiseen lauluun. — Te osaatte sen tehdä paremmin ja kohta kyllä sanotaan: mitä ei mestari taida, sen tekevät kuitenkin hänen kisällinsä. Ensi sunnuntaina on tavalliseen aikaan jumalanpalveluksen perästä lauluharjoitus P. Katarinan kirkossa. Silloin voitte te molemmat, Reinhold ja Fredrik, saavuttaa kauniilla taidollanne kiitosta ja kunniaa, sillä ennen yhteenlaulantoa on vapaalaulu, johon te saatte kenenkään estämättä ottaa osaa, samoin kuin kuka vieras hyvänsä, ken vaan luulee olevansa kylliksi taitava. Ja te, Konrad", sanoi Martti mestari, höyläpenkkiin päin kääntyen, "ettekö tekin nousisi laululavalle koettamaan kauniin metsästyslaulunne vaikutusta".
"Älkää pilkatko, hyvä mestari", vastasi Konrad ylös katsomatta, "pysyköön kukin vaan paikallansa. Kun te virkistätte mieltänne laululla, menen minä kilpakentälle huvia etsimään".