Martti mestari muisti kyllä sanansa ja riensi vähän häpeillään avaamaan tulijoille ovea. Vanha herra laskeutui alas satulasta ja astui tervehtien huoneesen. Palvelijat kiiruhtivat valkean ratsun luo ja heidän käsiään myöten lipui nainen alas hevosensa selästä. Ratsastaja tarjosi hänelle käsivartensa ja seurasi hänen kanssaan vanhaa herraa. Mutta heti hänet huomattuaan ponnahti Martti mestari kolme askelta takaperin, löi käsiään yhteen ja huudahti: "oi, taivaan Herra! — Konrad!"
"Todellakin", sanoi Konrad hymyillen, "olen minä teidän kisällinne, Konrad. Antakaa anteeksi minulle se haava, jonka löin teihin. Oikeastaan, hyvä mestari, olisi minun pitänyt lyödä teidät kuoliaaksi, sen voitte kyllä ymmärtää, mutta onhan nyt kaikki aivan toisin kuin silloin".
Martti mestari vastasi aivan hämillänsä, että oli toki parempi, että se jäi tekemättä, siitä pienestä naarmusta ei hän ollut pitänyt lukua ollenkaan. — Kun Martti mestari sitte vei vieraansa huoneesen, missä morsiuspari ja muut vieraat olivat koossa, hämmästyivät kaikki vieraan naisen kauneutta, joka oli niin yhdennäköinen morsiamen kanssa, että olisi luullut heitä kaksoisiksi. Konrad meni jalolla säädyllisyydellä morsiamen luo ja sanoi.
"Sallikaa, lempeä Roosa, Konradinkin olla häissänne. Eikö totta, ettehän enää ole suutuksissanne hurjamaiseen, ajattelemattomaan kisälliin, joka oli vähällä tuottaa teille suuren murheen?"
Vaan kun morsian, sulhanen ja Martti mestari aivan kummastuneena ja hämillään katselivat toisiansa, sanoi vanha herra von Spangenberg:
"No, pitäneehän minun auttaa teidät selville. Tämä on poikani Konrad ja tässä on hänen herttainen rouvansa, Roosa nimeltään, kuten morsiankin. Muistattehan, Martti mestari, tuonnoisen keskustelumme. Kun minä kysyin, ettekö antaisi Roosaanne minunkaan pojalleni, niin oli siihen kyllä erityinen syynsä. Poikani oli aivan hullusti rakastunut teidän Roosaanne, hän sai minut luopumaan kaikista säätyeroitusluuloistani ja rupeamaan puhemieheksi. Mutta kun hänelle kerroin, millä tavoin te minut karkoititte, pujahti hän aivan mielettömästi teidän taloonne tynnyriseppänä, voittaaksensa Roosan suosion ja vaikka ryöstämällä saada hänet sitte omaksensa. No! — te teitte hänet tuolla kelpo lyönnillänne terveeksi! Kiitos teille siitä, etenkin kun hän on löytänyt ylhäisen neiden, todellakin sen Roosan, joka hänen mielessään oikeastaan olikin jo alusta alkaen".
Rouva oli sillä välin suloisen lempeästi tervehtinyt morsianta ja pannut hänelle kaulaan kalliit helmet häälahjaksi.
"Katsos, hyvä Roosa", sanoi hän sitte ottaen aivan kuivaneen kukkaistertun kukoistavien kukkien seasta rinnaltaan, "katso, tässä ovat ne kukat, jotka sinä kerran annoit Konradilleni voittopalkinnoksi; uskollisesti säilytti hän niitä siihen asti, kun hän minut näki, silloin tuli hän sinulle uskottomaksi ja lahjoitti ne minulle; älä sentähden ole vihoissasi!"
Tumma puna kasvoillansa ja silmät ujosti maata kohti käännettyinä, sanoi Roosa: "ah, hyvä rouva, kuinka voittekaan niin puhua, kuinka olisikaan Konrad, aatelinen nuorukainen, voinut rakastaa minua, halpaa tyttöä. Te ainoastaan olitte hänen mielessänsä, ja kun minunkin nimeni on Roosa ja olen jotenkin teidän näköisenne, kosi hän minua, kuitenkin teitä tarkoittaen".
Toista kertaa oli hääjoukko kirkkoon lähtemässä, kun sisään astui nuorukainen, puettuna Italialaisten tavoin aivan mustaan samettinuttuun, kaulassa korea pitsikaulus ja kalliit kultaiset vitjat.