"Tosiaan, rakas herrani, on kyllä totta, että lapseni on saanut osakseen erinomaisen kauneuden ja että taivas on siinäkin suhteessa tehnyt minut rikkaaksi, mutta kuinka saatatte te puhua siitä tyttösen läsnä ollessa, ja ylhäisestä vävystä ei maksa vaivaa virkkaa mitään.°
"Vaietkaa", vastasi Paumgartner nauraen, "vaietkaahan, Martti mestari; sydämmestähän suu puhuu! — Ettekö siis luule minun kankean veren enää rupeavankaan hyppelemään vanhassa sydämmessäni, kun Roosan näen, ja jos silloin sanon suoraan, mitä hän ihan varmaan itsekin vallan hyvin tietää, niin ei siitä suinkaan synny mitään harmia".
Roosa toi viiniä ja kaksi komeata juomalasia. Martti taas työnsi raskaan, kummallisilla leikkauksilla koristetun pöydän keskelle lattiata. Tuskin ehtivät kuitenkaan vanhukset asettua istumaan pöydän viereen, tuskin sai Martti lasit täyttäneeksi, kun jo kuului pihalta ratsuhevosen jalkain kopina. Ratsastaja kuului pysähtyvän, ja samassa kaikui hänen äänensä jo esihuoneessa. Roosa kiiruhti sinne ja palasi heti ilmoittamaan, että vanha herra Henrikki von Spangenberg oli siellä ja halusi tulla Martti mestarin puheille.
"Onpahan tämä ilta oikein onnen ilta, kun vanhin kelpo tilaaja poikkeaa luokseni. Varmaankin uusia tilauksia, uutta työtä." — Ja niin sanoen riensi hän niin nopeasti, kuin vaan voi, tervetullutta vierasta vastaan ottamaan.
Miten Martti mestari piti omaa ammattiansa kaikkia muita korkeampana.
Hochheimin viini vaahtosi kauneissa tahkotuissa juomalaseissa ja sai kaikki kolme vanhusta hyvin puhelijaiksi. Etenkin osasi Spangenberg, vielä vanhoillaankin nuoruuden hilpeän mielen innostamana, ladella monta huvittavaa tapausta nuoruutensa ajoilta, niin että Martti mestarin vatsa aika tavalla hyppelehti ja että hänen täytyi hillittömän naurun tähden pyyhkiä kerta toisensa perästä kyyneleitä silmistään. Tavallista enemmän unhotti Paumgartnerkin raatiherrallisen vakavuutensa, nautiskeli jaloa juomaa ja otti osaa hauskaan keskusteluun. Mutta kun nyt Rosa taas astui sisään, käsivarrella sievä korinen, josta hän otti esille pöytäliinat, valkoiset kuin äsken satanut lumi, ynnä muut ruoka-astiat ja -aseet; kun hän toimeliaana astua sipsutellen kattoi pöydän ja siihen lateli kaikenlaisia hyvin maustetuita ruokia, ja kun hän sitten vienosti hymyten pyysi herroja käymään ruualle eikä katsomaan ylön, mitä kiireesti vaan oli laitettu, silloin vaikeni puhelu ja nauru. Ei kumpikaan, ei Paumgartner eikä Spangenberg, voinut kääntää katsettaan herttaisesta neitosesta ja Martti mestarikin, tuolillaan taaksepäin nojautuneena, kädet ristissä, katseli tyytyväisesti muhoillen hänen toimellista emännöimistään.
Roosa aikoi poistua, mutta silloin hypähti Spangenberg reippaasti kuin nuorukainen ylös, otti tytön olkapäistä kiini ja toisteli, kirkasten kyynelten vieriessä hänen silmistään, toistelemistaan: "oi, sä hurskas, suloinen enkeli — sä armas, rakas tyttönen", — sekä suuteli häntä sitte kahdesti otsalle ja palasi syvissä mietteissä paikallensa. Paumgartner joi Roosan terveydeksi.
"Todella", alkoi Spangenberg Roosan mentyä, "tosiaankin, Martti mestari, on taivas teille tyttäressänne suonut aarteen, jonka arvoa te ette ollenkaan osaa oikein arvata. Hän tuottaa vielä teille suuren kunnian; kukapa ei tulisi teidän vävyksenne, olipa hän sitten mistä säädystä hyvänsä".
"Näettekös", keskeytti Paumgartner, "näettekös nyt, Martti mestari, että herra von Spangenbergillä on asiasta aivan samat ajatukset kuin minullakin. Minä olen jo näkevinäni rakkaan Roosan ylhäisen morsiamena, kallis helmikoristus kauneissa kultaruskeissa hiuksissansa".
"Hyvät herrat", alkoi Martti mestari ihan kiukkuisena, "hyvät herrat, mitenkä voittekaan yhä puhua vaan samasta asiasta ja semmoisesta, jota minä en vielä tällä kertaa ajattele vähintäkään. Roosaseni on nyt kahdeksannellatoista ja niin nuoren tyttölepakon ei vielä tarvitse sulhasia katsella. Miten vast'edes on käyvä, siitä saa Herra huolen pitää, mutta se vaan on varma, ettei ylhäinen eikä kukaan muukaan saa koskea tyttäreni käteen, kuin se tynnyriseppä, joka minulle osoittaa olevansa kunnollisin, taitavin mestari, jos muuten tyttäreni hänestä huolii, sillä pakottaa en tahdo rakasta lastani mihinkään maailmassa, kaikista vähimmin naimisiin semmoiselle miehelle, joka ei ole hänen mieleisensä".