— Huomaatko nyt tämänpäiväisen huviajosi vaarallisuuden? kysyi
Artturi vihdoin.
— Huomaan, mutta huomaanpa sinunkin asemasi vaarallisuuden.
— Siihen täytyy minun tyytyä. Olethan nyt itse nähnyt, minkä ehdottoman kuuliaisuuden tuo Hartonen tietää valloittaa itselleen. Yksi ainoa sana häneltä ja me saamme esteettömästi kulkea; ei yksikään rohjennut napista, ja kuitenkin he kaikki odottivat vaan viittausta häneltä, kääntyäkseen meitä vastaan.
— Mutta eipä hän antanut sitä viittausta, sanoi Eugenia lujalla äänen merkityksellä.
Artturi loi taas tuon kummallisen, pitkällisen ja synkeän silmäyksen
Eugeniaan.
— Eipä kyllä? Ei tänä päivänä! Tottapa hän paraiten tietää, mikä häntä esti. Mutta hän voi tehdä sen huomenna tahi yli huomenna, jos hän ja minä kohtaamme toisemme; siitä olen aivan varma.
Lähetessään metsän laitaa he juoksuttivat hevosiaan ravakammasti ja seisahtuivat sitte neljännes-tunnin perästä paltan eteen. Artturi heiskahti satulasta alas — kuinka keveästi ja notkeasti hänen entisten kankeiden liikkeidensä suhteen! Hän ojensi kätensä auttaaksensa vaimoaan alas; mutta nuoren rouvan kasvot olivat vielä ylen kalpeat; hän vavahteli vienosti, kun Artturi laski kätensä hänen vyötäisilleen, ja tämä vavahtelu kävi yhä ankarammaksi, kun käsi ympäröi häntä hiukkasta kauemmin kuin tähän palvelukseen olisi tarvittu.
— Olitko peloissasi? kysyi Artturi, ottaen häntä kädestä, saattaaksensa häntä sisälle.
Eugenia vaan ei vastannut. Hän oli kokenut kuolon tuskan tällä huvimatkalla; mutta pikemmin hän soi, että hän pidettiin pelkurina, kuin että hän suostuisi antaa Artturin aavistaa, että hän hänen tähtensä oli vapissut, ja kuitenkin näytti Artturi sitä arvelevan.
— Onko huolettanut sinua, Eugenia? kysyi hän vieläkin. Äänensä soi niin vienolta, niin verhoittuna ja samalla likisti hän Eugenian käden yhä lujemma rintaansa vasten. Eugenia loi silmänsä häneen; tuo syvällinen, väkevä loiste oli taas Artturin silmissä, mutta tällä kertaa lempeämpänä, vieläpä viehättävämpänä kuin Eugenia koskaan ennen oli sitä nähnyt, ja hän kallistui syvälle Eugenian puoleen, ikäänkuin ei tahtoisi menettää ainoatakaan sanaa hänen vastauksestaan.