— Sen hyvin tiedän! vastasi nuori mies. — Tuskin on neljäätoista päivää siitä kun herkesimme työtä tekemästä, ja minä olen sanonut heille, että saavat valmistauta kahden kuukauden puutteesen, jos tahdomme voittaa, ja voittaa meidän täytyy.
Vanha isä pudisti päätänsä.
— Kaksi kuukautta! Tällä aikaa sinä, minä ja Lauri tulemme toimeen, mutta ei ne, joilla on vaimo ja lapsia.
— Niiden täytyy, vastasi Olli kylmästi. Minäkin luulin pääsevämme helpommin ja pikemmin asiasta, mutta minä erehdyin. Jos he tuolla mäellä tahtovat häätää meidät viimeistä keinoa koettamaan, niin annammekin heidän maistaa sitä viimeistä viimeiseen pisaraan asti.
— Taikka he antavat meidän! virkahti Lauri. — Jos herra tosiaankin —
Olli polki raivoisasti jalkaansa.
— "Herra!" aina ja alinomaa vaan "herra"! Eikö teillä siis olekaan muuta nimitystä tuolle Berkowille? Ette ole ennen niin häntä kutsuneet, mutta sittekuin hän sanoi teille mikä hän on ja mikä hän tahtoo olla, ette muusta nimestä tiedäkään. Sen sanon teille, että jos saamme asiamme aikuiseksi, niin me olemme herroja; silloin on hänellä vaan nimi ja meillä on valta! Hän tietää hyvin kyllä, että sitä tarkoitamme. Sentähden kinaa hän vastaan, ja sentähden ovat kaikki vaatimuksemme myönnytetyiksi saatavat — maksoi mitä maksoi.
— Koeta vaan! sanoi purnumestari lyhyesti. — Saathan nähdä, käännätkö yksinäsi maailman ylös alaisin! Siitä on jo kauan kuin olen mitään virkkanut tässä asiassa.
Lauri otti hattunsa akkunakoukulta ja yritti lähtemään.
— Sinäpä tiennet paraiten, mitä siitä voitamme. Sinähän olet johtajamme.