— Ja sinä et sano mitään, isä, siitä sanomasta, minkä Wilmi on tuonut? Onko sinusta todellakin yhdentekevää, jos voitamme tahi sorrumme.
Purnumestari kohotti verkalleen päätänsä.
— Yhdentekevää se minulle ei ole, mutta eipä sekään ole minulle iloista, että käytte päälle uhkauksilla ja väkivallalla. Tahdonpa kumminkin nähdä, kuka viimein lannistuu, herrat vaiko me! Siitä sinä tietysti et huoli, kunhan olet saanut tahtosi tapahtumaan! Sinä olet nyt herra ja valtija koko tehtaassa. Sinun luoksesi he kaikki tulevat; sinua he kumartavat; sinua tottelevat kaikki norjina kuin vesi — sitähän sinä alusta aikain pyrit jo saavuttaa, sitähän koko hanke oikeastaan onkin tarkoittanut.
— Isä! virkahti nuori mies.
— Älä niin mitään! sanoi purnumestari väistäen, — sitä et kyllä tunnusta minulle etkä itsellesikään, mutta niin se kumminkin on. He ovat seuranneet sinua kaikki, minäkin olen tehnyt samaten; enhän viime lopussa saattanut varsin yksinäiseksi jäädä; katsopa nyt, minne viet meidät! Sinä, joka kannat edesvastauksen.
— Minäkö yksin olen pannut asian alkuun, kysyi Olli kiivaasti. — Eikö päätös ollut yksimielinen, että asiat olivat toisenlaisiksi saatavat, ja emmekö ole toisillemme luvanneet pitää yhtä, kunnes niin käypi.
— Jos ei mitään myönnettäisi, niinpä niin! Mutta nyt on kaikki eli pian kaikki myönnettynä, sillä mitä kielletty on, se ei ole työmiestemme vaatimia; se on semmoista, mitä sinä olet lisännyt, sinä yksinäsi, Olli, ja sinä olet myöskin ainoa, joka sitä yhä vaadit. Ilman sinutta he jo aikoja olisivat jälleen töihinsä ryhtyneet, ja meillä olisi taas lepo ja rauha tehtaissa.
Nuori päällysmies keikautti ynseästi päänsä taapäin.
— No niin, minusta se lähti, enkä tosiaankaan lue häpeäkseni, että näen kauemmaksi, ja että enemmän ajattelen tulevaisuutta kuin muut. Jos he tyytyvät siihen, että vanha viheliäisyys saadaan vähän huokeemmaksi ja että hengenkitku vähän paremmin on turvattuna purnussa — niin minä en tyydy siihen, eivätkä uskaliaimmat meistä. Paljoa vaadimme, se on tosi — me tahdomme milt'ei kaikkea, ja jos Berkow vielä olisi miljoonanmies, joksi koko mailma häntä luulee, niin hän kumminkin varoisi antaumasta meidän valtaamme. Mutta miljoonanmiespä hän ei enään olekaan, ja koko hänen onnensa on meidän kättemme varassa ja siinä, josko ne tahtovat liikkua hänen hyväkseen tahi ei. Et tiedä, isä, miltä konttoorissa ja kokous-salissa näyttää, mutta minä sen tiedän ja sanon, että kinatkoon vastaan niin paljon kuin tahtoo, mutta myöntyä hänen täytyy, kun kaikilta suunnilta hyökätään häntä vastaan.
— Ja minä sanon sinulle, hän ei tee sitä! sanoi purnumestari. Ennen hän lakkauttaa tehtaiden käynnin! Tunnenpa tuon Artturin. Jo poikana oli hän senmoinen, perin toisenlainen kuin sinä. Sinä menettelit uhkauksella aina, tahdoit väkisin vallita kaikissa, oli se työ, puutarhan häkki tahi toveri — hän ei mielellään käynyt mihinkään käsiksi, ja kauan viipyi ennenkuin hän sai jotakin alkaneeksi, mutta jos hän sen kerta sai, silloin ei hän helpoittanut ennenkuin oli voittanut. Nyt on hän näyttävä teille, mistä hän käy. Kun hän kerta on ohjat käteensä saanut, silloin ei kukaan tempaa niitä hänen käsistään. Hänellä on osaksi sinun jäykkä pääsi; muista sanani, kun joskus vielä saat sen kokea!