Windeg kavahti seisaalle, ja Klaus astui hämmästyen askelen likemmä. Eugenia teki nähtävää väkivaltaa itselleen saadakseen ääntään lujemmaksi, mutta eipä se tahtonut onnistua, ääni vapisi tuntuvasti hänen jatkaessaan:
— Jo ennen Berkowin kuolemaa olimme siitä sopineet, mutta tahdoimme välttää kaikkea hälinää, minkä liian aikainen ja liian äkillinen ero olisi nostanut, ja sitousimme siis vielä ulkonaisesti elämään yhdessä. —
— Joko ennen Berkowin kuoltua? keskeytti veli häntä äkisti, se tapahtui siis kohta häidenne jälkeen!
— Siispä olet itse ottanut asian puheeksi? kysyi isä yhtä äkisti.
Siis olet itse sitä vaatinut?
Ei kumpikaan miehistä näkynyt ymmärtävän sitä, mikä kumminkin niin selvästi kuvautui nuoren rouvan kasvoihin; tämä silminnähtävästi käytti kaikki voimansa ja malttinsa vastaukseen, ja äänensä olikin aivan vakainen, kun vastasi:
— En ole milloinkaan koskenut tähän asiaan! Se oli Artturi, joka vapaa-ehtoisesti tarjosi minulle eron.
Parooni ja hänen poikansa katselivat toisiaan, niinkuin tämä selitys kävisi yli heidän käsitysvoimansa.
— Tuotapa en tosiaankaan olisi odottanut! sanoi parooni hämillään.
— Hänkö itse? Sitä en olisi uskonut.
— Saman se tekee! sanoi Klaus hellästi, kun hän antaa sinun meille takaisin, Eugenia! Ei kukaan meistä ole vielä voinut iloita perintötiloistamme kun olemme tienneet sinun onnettomaksi meidän toimestamme. Vasta sinun palattua luoksemme taidamme, isä ja me, iloita tästä uudesta onnesta; sinua olemme aina kaivanneet!
Hän pani kätensä sisarensa vyötärille ja tämä kätki kasvonsa hetkisen ajaksi hänen olkaansa vasten, mutta nämä kasvot olivat yhtä kalmankalpeat ja kalmankylmät kuin mimmoisina veli jo kerran ennen oli nähnyt ne alttarin edessä, ja nyt hän kumminkin oli palaava isän kotiin, josta silloin oli erinnyt.