Parooni katseli vähän hämmästyneenä tytärtään, joka nyt oikaisi itsensä, pyyhkäisten nenäliinasella otsaansa.
— Anna anteeksi, isä, jos tänäpänä näytän eriskummalliselta. En voi oikein hyvästi, ainakaan en tarpeeksi hyvästi taitaakseni puhua tästä asiasta. Salli että menen huoneeseni, minä —
— Paljon olet kärsinyt tänä viime aikana, keskeytti hänen isä hellästi; sen näen, lapseni, jos et tahtoisikaan sitä tunnustaa. Mene sinä ja jätä kaikki minun huolekseni! Minä olen säästävä sinua niin paljon kuin mahdollista.
— Kummallista tämä kumminkin on, isä! sanoi nuori parooni, sittekuin ovi sisaren mentyä oli kiinni lykätty. Ymmärrätkö tuota Berkowia? Minä en häntä ymmärrä!
Windeg kävi, otsa kurtuilla, kerran lattian poikki. Hänessä yhtyi hämmästykseen tuosta ilmoituksesta jotakin loukkaavaistakin. Tämä kopea ylimys näki hyvinkin helposti selitettäväksi asiaksi, että onnen kohottama mies, joka vallitsi miljoonia, ei ollut kammonut uhrauksia eikä juonia päästäkseen hänen perheensä sukulaisuuteen, vaikka hän itse kosti tämän pakon ainoastaan vihalla ja ylenkatseella; mutta ei ollut hän koskaan voinut porvariselle vävylleen anteeksi antaa, että tämä semmoisella halveksimisella oli vastaanottanut paroonittaren Windeg aviokseen, ikäänkuin tämä avioliitto olisi ollut aivan tavallisia, eikä myöskään voinut hän anteeksi antaa, että Artturi sittemmin oli näyttänyt itsensä tämän kunnian suhteen, yhtä tunnottomaksi kuin isä oli ollut sen suhteen herkkätuntoinen. Ja nyt hän, tuo Artturi Berkow, peräytyi tästä avioliitosta, ennenkuin häntä siihen oli pyydettykään! Sepä oli liikaa parooni Windegin ylpeydelle, hänen, joka kyllä oli valmis taistelemaan takasin saamista, mutta ei ensinkään voinut kärsiä, että sai tyttönsä takaisin hänen puolisonsa halveksimisesta tahi jalomielisyydestä.
— Minä puhuttelen Berkowia, sanoi hän viimein, ja jos hän tosiaankin taipuu, jota vastoin Eugenian vakuutusta epäilen, niin asia viipymättä pannaan toimeen.
— Viipymättäkö? kysyi Klaus. He ovat tuskin kolmea kuukautta olleet naimisissa, ja minun mielestäni he tekevät oikein siinä, että välttävät varsin aikaista eroa.
— Se on tietty! ja minä kohdaltani ehdottomasti yhtyisin samaan mieleen, jollei minulla olisi täydellisiä syitä jouduttamaan asiata. Täällä tehtaissa kaikki kohdat eivät ole niinkuin pitäisi olla; olenpa luotettavalta suunnalta saanut vihjan siitä, että alkanut levottomuus työmiehissä voi antaa kuolemankolauksen Berkowin varallisuudelle, jota tähän asti on luultu äärettömäksi. Jos hän todellakin joutuu häviöön, niin vaimonsa ei voi samassa erota hänestä, se ei käy laatuun maailman silmissä; vaikka meillä olisikin todellisempia ja syvällisempiä eron syitä, niin se yhtähyvin katsottaisiin syyksi, ja niin ei saa olla! Parempi että otamme päällemme näin aikaisen eron silmiin pistäväisyyden, kuin että sidomme kätemme, jos peljätty mullistus tapahtuu. Yritys semmoinen kuin työmiesten ei lakkaa muutamain viikkoin kuluessa, sitä kestää ainakin vuoden ajan, ja puolessa sitä aikaa ero on valmiina, jollei hän tee esteitä. Eugenian täytyy palata luoksemme, täytyy olla vapaa, ennenkuin pääkaupungissa aavistetaankaan, miten asiat täällä ovat.
— Odotinpa sisareni käyvän tuumaamme osalliseksi vilkkaammasti ja iloisemmasti kuin kävikään, sanoi Klaus miettiväisesti. No niinpä niin, jos he jo tätä ennen ovat päättäneet asian, niin ajatus ei ollut hänelle mikään outo, mutta kumminkin hän on niin kylmä ja umpimielinen, niinkuin kaikki nämä asiat olisivat etäisiä, niinkuin hänen omasta vapaudestaan ei olisikaan puhetta.
Parooni tempaisi hartioitaan. — Eugeniaa huolettaa kun ajattelee välttämättömästi nousevaa hälinää sekä oikeudenkäymisestä olevaa vaivaa ja harmia, asioita, joista ei saada häntä säästetyksi! Semmoinen ero on aina vaikea askel naiselle, ja kuitenkin se on astuttava. Meillä on siinä tapauksessa ainakin koko pääkaupunki puolellamme. Eipä valitettavasti ollut mikään salaisuus, minkä syystä tämä naimiskauppa tehtiin, ja ihmiset näkevät sen hyvin ymmärrettäväksi, että nyt kiirehdimme sitä purkamaan.