— En ymmärrä, Klaus, miten mutkattomaan kysymykseeni, kuinka asiat Berkowin tiloilla ovat, olet tullut vastanneeksi tuommoisella tulvaavalla ylistyksellä. Se on julmuutta sisartasi kohtaan, jota en suinkaan olisi uskonut sinusta, joka aina olet rakastanut häntä niin sydämmellisesti. Kuinka aikoneet selittää ylenmielellisen ihastuksesi tämän miehen suhteen, kun ero tulee maailmalle tiedoksi, sen jätän omaan huoleesi. Tällä kertaa pyydän sinua herkeämään puhumasta. Näethän kuinka tuskallisesti se on koskettanut Eugenian mieltä. Käy täältä pois, Klaus!
— Anna Klaus'in jäädä tänne ainoastaan muutamaksi hetkeksi, hyvä isä, pyysi nuori rouva hiljaisesti, tahtoisin kysyä häneltä jotakin.
Parooni nykähytti hartioitaan.
— Noh, sitte pitää hänen kumminkin olla niin hyvä, ettei hän enään koske tähän asiaan eikä enään huolestuta sinua. Tuokion hetken perästä hevoset ovat valmiit, Klaus, silloin odotan sinua varmaan. Jäähyvästi siksi!
Tuskin oli ovi suljettuna ennenkuin nuori upseri riensi akkunalle sisarensa luokse ja todentakaisella, ehkä kyllä riuskallakin sydämellisyydellä loi kätensä hänen vyötärilleen.
— Oletko minullekin vihaisena, Eugenia? kysyi hän. Olinko tosiaankin julma?
Eugenia ylensi silmänsä häneen palavalla mielihaikeudella.
— Olet ollut Artturin luona — olet usein puhutellut häntä — ja eilen jäähyvästi sanoessasi — eikö hän ole antanut sinulle mitään käskyä käydäksesi, eikö ensinkään mitään?
Klaus katsahti maahan ja vastasi joltisen raskaasti:
— Hän käski tervehtää sinua ja isää.