— Minuunko? Ei ollenkaan! Älä ole niin tuiman näköinen: sinä olet minulle vihassa siitä, että muistutin nuorta rouvaa nenäliinasta, mutta hänenhän se on, ja mitä sinä sillä hienolla, valkoisella kalulla tekisitkään? Ethän työstä tullessasi saata siihen koskeakaan, ja katsellut sitä kyllä jo olet tarpeeksesi.
Tytön äänessä oli hienoa, mutta selvästi tuntuvaa pilkkaa, minkä
Ollikin lienee huomannut, sillä hän tiuskasi:
— Anna minun olla rauhassa pilkaltasi! ja tiedustuksiltasi! Sen sanon sinulle, Martta —
Ohoh! Mikä siellä ulkona on hätänä? Riitelettekö kukatiesi? kuului purnumestarin ääni sisältä, ja samalla astui hän ovelle.
Olli kääntyi suutuksissa pois, eikä näkynyt haluavan jatkaa kiistaansa, jota vastoin Martta, huolimatta enon kysymyksestä, suhkaisi hänen sivutsensa tupaan.
— Mikä tyttöä vaivaa? kysyi purnumestari, kummissaan katsoen hänen jälkeensä, ja mikä tässä teidän välillänne oli asiana? Joko taas olet tiuskinut hänelle?
Olli heittäytyi ynseästi penkille.
— En annakaan kaikkein läksytellä itseäni töistäni ja teoistani,
Martan vielä vähemmin.
— Noh, eihän Martta sinulle mitään pahaa tee! arveli isä tyvenesti.
— Minulleko ei? Vaan miks'ei minulle?