— Vasta puoli-tuntia sitte kuulin puhuttavan mielijohteestasi, sanoi hän, hilliten mielenliikutuksensa. Ranssu ja Antti jo hakevat sinua eri suunnilla; minä kuitenki yksin pääsin oikeille jälille. Arentikartanossa sanottiin sinun vähä sitä ennen ratsastaneen siitä sivutse. Nuori rouva ei kysynyt syytä tähän levottomuuteen; hän tiesi sen jo kyllin, mutta Artturin levottomuus hämmästytti häntä kumminkin. Olisihan Artturi voinut vaan lähettää palvelijansa hakemaan. Mutta tottapa ajatus, että työmiehet voisivat loukata hänen vaimoansa pitäisi olla herralle kovin harmittava, ja sepä siinä ollenee syynä, kun hän itse riensi häntä hakuun.
— Minä olen ollut tuolla kukkulalla, sanoi hän, osoittaen käymisensä päämäärää.
— Kukkulallako? Jossa etsimme suojaa myrskyä vastaan? Sielläkö olet käynyt?
Eugenia kävi tumman punaiseksi; hän huomasi Artturin silmissä taas tuon kummallisen leimauksen, jota hän moneen viikkoon ei ollut nähnyt. Ja minkä tähden kysymys oli noin kiihkeä, noin hengästynyt? Eikö hän jo aikoja sitte ollut unhottanut sitä hetkeä, jonka muisto vielä niin usein kiusasi Eugenia?
— Sattumoisiin saavuin sinne, sanoi hän äkisti, ikään kuin vierittääkseen päältänsä jonkun syytöksen, ja tällä lauseella olikin toivottu vaikutus. Leimaus Artturin silmistä katosi ja ääni taas kylmistyi ja vakaantui.
— Sattumoisiinko? Vaiko niin! Kylläpä ymmärsinkin, ett'ei tämmöinen vuorilla retkeileminen voinut olla tarkoituksenasi; ainoastaan tuskaisestihan hevonen tavallisesti suvaitsee tämmöisiä teitä. Mutta sattumoisiin olisit myöskin voinut joutua kaupungin tielle, ja sitä juuri pelkäisin.
— Ja mitä siitä oli pelkäämistä? kysyi Eugenia uteliaasti, samalla kun molemmat erosivat tältä leveältä tieltä kaitaisemmalle, joka vei suoraan metsän halki.
Artturi koki vältellä hänen silmäyksiään.
— Muutamia surkuteltavia seikkoja, joita juuri tänä päivänä voisi siellä tapahtua. Vuorityömiehemme ovat siirtyneet ylempään masuuniin, hankkimaan sielläkin melua ja vastustusta. Hartonen on ylimmilleen yllyttänyt heidät pauhaavilla puheillaan; olen saanut kuulla, että jo eilen liene häiriötä siellä ollut, ja ihmislauma, joka kiukuissaan tulee semmoisten levottomuuksien näyttämöltä, voi valitettavasti tehdä mitä hyvänsä. He kaiketi ovat nyt juuri palaamassa.
— Oli miten oli, niin olisin välttänyt suurta tietä, sanoi nuori rouva huoleti. Minua oli jo varoitettu.