»Pirullinen roisto!» huusi Legrand ilmeisesti paljon keventyneempänä, »älä sellaista turhaa lörpöttele! Jos vain pudotat sen kuoriaisen, niin totisesti taitan niskasi. Hei, Jupiter, kuuletko?»
»Juu, massa, ei tartte niin kilju neekeri parka.»
»No, kuuntele sitten! Jos uskallat oksaa pitkin niin kauas kuin pääset, etkä päästä kuoriaista putoamaan, niin annan hopeadollarin lahjaksi, kohta kun olet tullut alas.»
»Olla jo menossa, massa Will — varmasti minä olla», vastasi neekeri hyvin halukkaasti — »minä olla melkein lopussa jo».
»Lopussa jo!» Legrand suorastaan ulvoi, »sanotko, että olet jo latvan päässä?»
»Pian olla lopussa, massa — oi oi oi! Herra varjele, mitä tämä ole tässä puussa?»
»Hyvä juttu», huudahti Legrand hyvin ilahtuneena, »mikä se on?»
»Juu, ei se olla muuta kuin kallo — joku ruumis ole jätetty puuhun, ja varis ole nokkinu jokikinen lihapala siitä pois.»
»Pääkallo, niinkö? — mainio juttu! — miten se on kiinnitetty oksaan? — mikä sitä pidättää?»
»Odotta, massa, minä katso. Kyllä tämä ole ihmeellinen juttu, hitto vie — kallossa ole suuri naula, joka pitä kiinni se puussa.»