Peters tarjoutui nyt heti menemään varastohuoneeseen ja tehtyään kaikki varustukset kuten ennenkin, laskeutui hän alas ja palasi pian tuoden mukanaan pienen laatikon, jonka suureksi ihastukseksemme näimme olevan täynnä oliiveja. Jaettuamme ne keskenämme ja ahmittuamme niitä halukkaasti ryhdyimme laskemaan häntä asialleen uudestaan. Tällä kertaa hänellä oli arvaamattoman hyvä onni, sillä hän palasi heti iso sianliikkiö ja viinipullo mukanaan. Jälkimäisestä otimme kohtuullisen kulauksen kokemuksesta tietäen liiallisen maistelemisen tuhoisat seuraukset. Liikkiö ei ollut suurimmalta osaltaan syötävässä kunnossa, suolainen merivesi kun oli sen kokonaan pilannut. Säilyneen osan jaoimme keskenämme. Ei Peters eikä Augustus voinut hillitä ruokahaluaan, vaan nielaisi heti palasensa, mutta minä olin varovaisempi ja söin vain pienen osan osuudestani, kammoksuen janoa, jonka tiesin seuraavan. Levähdimme nyt hetken työstämme, joka oli ollut sietämättömän ankaraa.
Puolenpäivän aikana, kun olimme hieman vahvistuneet ja virkistyneet, yritimme uudestaan, ja Peters ja minä kävimme alhaalla vuorotellen, aina paremmalla tai huonommalla onnella auringon laskuun asti. Tällä väliajalla meidän onnistui tuoda kannelle kaikkiaan neljä pientä oliivisäiliöitä ensimäisen lisäksi, toinen liikkiö, lähes kolmen gallonin vetoinen pullo mainiota Kap Madeira-viiniä ja parhain kaikesta: pieni kilpikonna; kapteeni Barnard oli näet satamasta lähtiessämme ottanut useita kilpikonnia Mary Pitts-kuunarista, joka juuri oli palannut hylkeenpyyntiretkeltä Tyyneltä mereltä.
Seuraava aika aina elokuun 1 päivään oli sanomattomien tuskien aikaa.
Kärsimme hirmuisesti nälän, myrskyn, kylmän ja helteen vaivoja.
Elokuun 1 p:nä. Yhä samaa tyventä sekä tukahduttavaa hellettä. Kärsimme hirmuista janoa, vesi kivipullossa kun oli kokonaan mädäntynyttä ja täynnä matoja. Saimme kumminkin niellyksi siitä hiukan sekotettuamme siihen viiniä — mutta janomme ei paljoa lieventynyt. Paremmin auttoi meressä kylpeminen, mutta siitä saatoimme nauttia vain melkoisin väliajoin, kun haikalat olivat lakkaamatta saapuvilla. Näimme nyt selvään, ettei Augustusta enää voitu pelastaa, että hän silminnähtävästi oli kuolemaisillaan. Emme voineet tehdä mitään hänen kärsimystensä huojentamiseksi, jotka näkyivät olevan kovat. Kahdentoista tienoissa hän heitti henkensä kovissa kouristuksissa, oltuaan puhumattomana monta tuntia. Hänen kuolemansa täytti mielemme mitä synkimmillä aavistuksilla ja vaikutti meihin niin voimakkaasti, että istuimme koko päivän liikkumattomina ruumiin ääressä ja puhuttelimme toisiamme vain kuiskaamalla. Vasta pimeän tultua rohkenimme nousta ja heittää ruumiin mereen. Se oli silloin sanomattoman ilettävä ja niin lahonnut, että sääri lohkesi Petersin käteen. Kun koko tuo mätäkasa solahti mereen, näimme sitä ympäröivän fosforivalon hohteessa selvään seitsemän kahdeksan isoa haita, joiden hirmuisten hampaiden kolahdukset saalista repiessä kuuluivat peninkulman päähän. Sydämemme hätkähti kauhusta kuullessamme tämän äänen.
Elokuun 2 p:nä. Sama pelottavan tyyni ja kuuma ilma. Päivän koittaessa olimme surkeassa alakuloisuuden ja ruumiillisen uupumuksen tilassa. Vesi kivipullossa oli nyt aivan kelvotonta, vain paksua liimaista sotkua ja kamalan näköisiä matoja uiskenteli liman seassa. Heitimme sen mereen ja huuhdoimme pullon huolellisesti, sitten kaataen siihen hieman happoa pulloista, joihin olimme panneet kilpikonnan lihan säilyyn. Janoamme saatoimme nyt tuskin sietää ja koetimme turhaan lievittää sitä viinillä, joka tuntui vain olevan öljyä tuleen ja synnytti meissä ankaraa päihtymystä. Sitten koetimme huojentaa kärsimyksiämme sekottamalla viiniä meriveteen, mutta se tuotti heti niin kovaa pahoinvointia, ettemme sitä milloinkaan enää yrittäneet. Kaiken päivää odotimme levottomina, milloin voisimme kylpeä, mutta turhaan, sillä haikalat piirittivät nyt joka puolelta hylkyä; — ne olivat epäilemättä samoja hirviöitä, jotka eilen illalla hotkaisivat suuhunsa toveri-poloisemme ja nyt hetki hetkeltä vartoivat toista samanlaista juhla-ateriaa. Tämä seikka tuotti meille mitä katkerinta mielipahaa ja täytti meidät painostavilla ja synkillä aavistuksilla. Kylpeminen oli sanomattomasti huojentanut vaivojamme ja näin kamala muutos oli raskaampaa kuin saatoimme kestää. Pelkäsimme hiukan suoranaistakin vaaraa, sillä vähinkin luiskahdus tai harhaliike olisi paikalla syössyt meidät noiden petojen saaliiksi, jotka tuontuostakin pyrkivät suoraan kimppuumme suojan puolelta. Eivät huutomme eivätkä pelotuksemme niitä säikähdyttäneet. Vaikka Peters löi kirveellä erästä aika petoa, niin se haavoittuneenakin itsepintaisesti yritti kimppuumme. Hämärissä nousi pilvi, mutta katkeraksi suruksemme se painui sivu satamatta. Mahdotonta on käsittää janontuskiamme. Vietimme unettoman yön sekä tämän vuoksi että haikalojen pelosta.
Elokuun 3 p:nä. Ei mitään avun toivetta ja priki yhä enemmän kallellaan, niin ettemme enää ollenkaan pysyneet pystyssä kannella. Puuhailimme sitoaksemme viinipullon ja kilpikonnan lihat kiinni, niin ettemme menettäisi niitä, jos alus keikahtaisi kumoon. Kiskoimme kaksi tukevaa naulaa keulakettingeistä ja löimme ne kirveellä runkoon tuulen puolelle parinjalan päähän vedestä; tämä paikka ei ollut kovin kaukana kölistä, parras kun oli miltei veden alla. Nauloihin sidoimme sitten muonavaramme parempaan turvaan. Kärsimme hirveää janoa koko päivän eikä mitään kylpemisen tilaisuutta ilmaantunut haikalain vuoksi, jotka eivät jättäneet meitä hetkeksikään. Mahdotonta nukkua.
Elokuun 4 p:nä. Vähää ennen päivänkoittoa havaitsimme hylyn olevan kumoon keikahtamassa ja heräsimme parhaiksi mereen putoamasta. Alussa kallistuminen kävi hitaasti ja asteettain, ja me kerkesimme hyvin kavuta ylös tuulenpuolelle, kun varoiksi olimme jättäneet köysiä riippumaan muonavara-nauloihin. Mutta emme olleet ottaneet tarpeeksi lukuun vauhdin kiihtymistä, sillä kohta kallistuminen kävi niin kiivaaksi, ettemme pysyneet sen tasalla; ja ennenkuin tiesimmekään, olimme suinpäin syöksyneet mereen ja ponnistelimme useita syliä pinnan alla suunnaton runko aivan yläpuolellamme.
Joutuessani sukelluksiin minun oli täytynyt hellittää köydestä; ja huomatessani olevani aivan aluksen alla ja voimani loppuvan, herkesin miltei taistelemasta henkeni edestä ja alistuin muutamassa sekunnissa kuolemaan. Mutta siinäkin taas petyin, kun en ottanut huomioon rungon luonnollista ponnahtamista tuulenpuolelle. Veden ylöspäin käyvä pyörre, jonka alus synnytti keikahtaessaan osaksi takaisin, toi minut pinnalle vielä hurjempaa vauhtia kuin olin syöksynyt alas. Pinnalle tultuani olin parinkymmenen kyynärän päässä hylystä, mikäli saatoin arvata. Alus virui köli ilmassa, kiikkuen vimmatusti puolelta toiselle ja meri ylt'ympärillä oli kovin rauhaton ja täynnä väkeviä virranpyörteitä. Petersistä en nähnyt jälkeäkään. Traanitynnyri uiskenteli muutaman jalan päässä minusta ja kaikenlaisia muita tavaroita kellui hajallaan joka suunnalla.
Enin kammoksuin haikaloja, joiden tiesin olevan lähettyvilläni. Pitääkseni ne loitolla polskutin voimakkaasti vettä käsilläni ja jaloillani uidessani hylkyä kohti, niin että vaahto kuohui ympärilläni. Olen varma että sain tätä yksinkertaista varokeinoa kiittää pelastuksestani, sillä juuri ennen prikin kaatumista haikaloja aivan kiehui ylt'ympärillämme, niin että minun uidessani todellakin täytyi olla ainakin muutamien hirviöiden ulottuvilla. Onneksi saavuin kuitenkin turvassa laivan sivulle, vaikkakin niin lopen uupuneena ankarista ponnistuksistani, etten ikänä olisi päässyt prikin pohjalle, ellei Peters olisi tullut ajallaan apuun. Suureksi ilokseni hän nimittäin ilmestyi näkyviin, kömmittyään kölille rungon vastakkaiselta puolelta, ja viskasi minulle köyden — toisen niistä, jotka oli kiinnitetty nauloihin.
Hädintuskin vältettyämme tuhon huomiomme kohdistui toiseen uhkaavaan vaaraan — välttämättömään nälkäkuolemaan. Koko muonavarastomme oli kaikista vaivannäöistämme huolimatta mennyt mereen, ja voimatta toivoakaan uusia ruokavaroja antauduimme molemmat epätoivon valtaan, itkien ääneen kuin lapset, kummankaan yrittämättä toista lohduttaa. Tällaista heikkoutta voi tuskin käsittää ja se näyttää varmaankin luonnottomalta niistä, jotka eivät koskaan ole olleet sellaisessa asemassa, mutta kun muistetaan, kuinka pitkälliset kieltäymykset ja kauhut olivat hämmentäneet järkemme, niin meitä ei tällöin arvostellakaan järjellisenä olentoina. Sittemmin kohdanneissa ehkä vielä suuremmissa vaaroissa minä kestin miehuullisesti kaikki koettelemukseni ja Peters, kuten aikanaan nähdään, oli silloin miltei yhtä järkähtämättömän tyyni kuin nyt lapsellisen typerä ja tarmoton.