Maaliskuun 6 p:nä. Harmaa utu oli nyt noussut vielä monta astetta taivaanrannan yläpuolelle ja sen harmaa vivahdus häipyi vähitellen. Veden lämpö oli nyt kohonnut äärimmilleen, tuskin kärsi pistää kättä mereen ja veden maidonkarvainen väri oli entistä ilmeisempi. Tänään meri rupesi kuohuilemaan ihan kanootin ympärillä. Sen jälkeen udun huippu, kuten ainakin, hulmahti hurjasti ja hetkeksi pilvi jakaantui juurelta. Hienoa valkeaa jauhetta, joka muistutti tuhkaa, mutta ei suinkaan ollut sitä, satoi kanoottiin ja koko aavan veden pinnalle, udun heretessä hulmuilemasta ja meren hyrskyjen tyyntyessä. Nu-Nu heittäytyi nyt veneen pohjalle kasvoilleen eivätkä mitkään houkutukset saaneet häntä nousemaan.
Maaliskuun 7 p:nä. Tänään kysyimme Nu-Nulta, minkä vuoksi hänen maanmiehensä olivat tuhonneet toverimme; mutta hän oli niin kauhun vallassa, ettei kyennyt vastaamaan järkevästi. Hän makasi veneen pohjalla ja kysyessämme yhä uudestaan teki vähämielisen liikkeitä, nosti etusormella ylähuultaan ja paljasti hampaat. Ne olivat mustat. Emme milloinkaan ennen olleet nähneet Tsalalin asukkaiden hampaita.
Maaliskuun 8 p:nä. Tänään uiskenteli ohitsemme samanlainen valkea eläin kuin se, joka Tsalalin ranta-aukealla oli synnyttänyt niin hurjan mylläkän. Olisin korjannut sen veneeseen, mutta äkkiä minut valtasi välinpitämättömyys ja jätin sen tekemättä. Veden lämpö yhä lisääntyi eikä enää kärsinyt pistää siihen kättä. Peters virkkoi sanan silloin tällöin enkä minä ymmärtänyt hänen haluttomuuttaan. Nu-Nu vain hengitti.
Maaliskuun 9 p:nä. Tuhkamaista ainetta satoi nyt taukoamatta suunnattomat määrät ylt'ympärillämme. Etelässä näkyvä utuvuori oli valtavasti noussut taivaanrannalla ja alkoi käydä selväpiirteisemmäksi. En osaa verrata sitä mihinkään muuhun kuin rajattomaan putoukseen, joka äänettömänä vyöryy mereen jostain äärettömästä ja kaukaisesta taivaan varustuksesta. Tämä jättiläisesirippu ylettyi kautta koko eteläisen taivaanrannan. Siitä ei kuulunut ääntäkään.
Maaliskuun 21 p:nä. Synkeä pimeys leijui nyt yllämme, mutta valtameren maidonkarvaisista syvyyksistä nousi kirkas valonhohde hiipien veneen partaille. Valkoinen tuhkamainen aine miltei hautasi meidät ja kanootin, vaan suli pudotessaan mereen. Putouksen huippu häipyi kokonaan hämärään ja etäisyyteen. Ilmeistä kuitenkin oli, että lähenimme sitä hirvittävää vauhtia. Aika-ajoin siinä näkyi leveitä, ammottavia, mutta vain hetkellisiä repeämiä, ja näistä repeämistä, joissa häämötti sekasortoinen joukko liehuvia, utuisia kuvia, tuli syöksyen valtavia, mutta äänettömiä tuulia, jotka myllersivät syttyneen valtameren mennessään.
Maaliskuun 22 p:nä. Pimeä oli lisääntynyt ja sitä hälvensi vain veden hohde, jota edessämme oleva valkea esirippu heijasti. Joukko jättimäisiä kalpean-valkeita lintuja tuli nyt lakkaamatta lentäen verhon takaa ja ne kirkuivat tuota ikuista Tekeli-liä paetessaan näköpiiristämme… Tämän jälkeen Nu-Nu liikahti veneen pohjalla, mutta koskettaessamme häntä huomasimmekin hänen kuolleen. Ja nyt me syöksyimme putouksen helmaan, jolloin kuilu aukeni meidät nielläkseen. Mutta tiellemme kohosi käärinliinoihin verhottu ihmishaahmo, joka oli kookkaampi kuin yksikään ihmisten lapsista: Ja haahmon väri oli valkea kuin puhtain lumi…
Jälkihuomautus.
Päivän lehdet ovat jo tarkoin kertoneet yleisölle Mr. Pymin äskeisen äkillisen ja surullisen kuoleman. Pelätty on, että ne muutamat jälellä olevat luvut, joihin hänen kertomuksensa piti päättyä ja jotka hän jätti tarkastettavakseen edellisten sivujen ollessa ladottuna, ovat hukkuneet siinä tapaturmassa, jossa hän itsekin sai surmansa. Mutta jos ne löydetään, niin ne tietenkin julkaistaan.
Ei ainoatakaan keinoa ole jätetty koettamatta vajauksen täyttämiseksi tavalla tai toisella. Se mies, nimittäin hra Edgar Allan Poe, joka varmaankin tietäisi tämän kertomuksen lopunkin, on kieltäytynyt sitä ilmoittamasta, syistä, jotka johtuvat hänen käytettäväkseen tarjottujen yksityiskohtain yleisestä epätarkkuudesta sekä siitä, ettei hän usko kertomuksen viime tapahtumia aivan tosiksi. Peters, jolta sopisi odottaa valaisevia tietoja, on vielä elossa ja asuu Illinoisissa, mutta ei ole tätä nykyä tavattavissa. Hän saattaa toki löytyä tuonnempana, jolloin hän epäilemättä on antava aineksia Mr. Pymin kuvauksen päättämiseksi.
Noiden parin kolmen loppuluvun hukkuminen — sillä jälellä oli enää vain pari kolme — on sitäkin valitettavampaa, kun ne epäilemättä sisälsivät tietoja itse navasta tai ainakin sen läheisimmistä seuduista. Sitäpaitsi Etelämeren matkalle parhaillaan varustautuva hallituksen retkikunta olisi ennenpitkää joko vahvistanut tai kumonnut tekijän näitä seutuja koskevat väitteet. Eräs kohta kertomuksessa kaivannee hyvinkin muutamia huomautuksia; ja tämän liitteen kirjoittaja olisi iloinen, jos hänen onnistuisi tehdä tässä julkaistut varsin kummalliset kuvaukset jonkun verran uskottavammiksi. Viittaamme Tsalalin saarelta löydettyihin kuiluihin.