Heidän päästyään lehvistön suojaan siksi syvälle, ettei heitä enää todennäköisesti voitu ulkoapäin nähdä, Byrne pysähtyi.
»Ja nyt lue isämeitäsi!» hän komensi. »Minä aion nitistää sinut!»
Vanginkuljettaja katsahti häneen silmissään sekava kauhun ilme.
»Hyvä Jumala!» hän huusi. »Enhän minä ole tehnyt sinulle mitään, Byrne.
Enkö ole aina ollut ystäväsi? Olenko milloinkaan tehnyt sinulle mitään?
Jumalan tähden, Byrne, ethän aio murhata minua, ethän! Joudut varmasti
kiinni!»
Billy Byrnen huulille levisi ilkeä hymy.
»Niin», hän myönsi, »sinä et ole tehnyt minulle mitään; mutta sinä olet lain puolella — paha sen periköön! — ja minä aion nitistää kaikki lain puoltajat, jotka joutuvat tielleni. He tahtoivat lähettää minut vankilaan koko elinajakseni — minut, viattoman miehen! Teikäläiset sen tekivät — nuuskijat. Sinä et ole nuuskija, mutta sinä olet yhtä kurja. Ja nyt lue rukouksesi!»
Hän tähtäsi revolverilla uhrinsa päätä. Vanginkuljettaja lysähti polvilleen ja koetti syleillä Byrnen polvia, samalla rukoillen tätä säästämään hänen henkensä.
»Heitä se sikseen, surkea tolvana!» kehoitti Billy. »Sinun on kuoltava, ja jos sinussa olisi vähääkään miestä, niin kuolisit miehen tavalla!»
Vanginkuljettaja lysähti maahan. Pelko oli käynyt hänelle ylivoimaiseksi, ja hän oli vaipunut onnelliseen tiedottomuuden tilaan. Byrne silmäili miestä hetkisen. Heidät oli kahlehdittu ranteistaan yhteen, ja tajuttoman miehen paino ärsytti häntä.
Byrne kumartui ja painoi revolverin suun vanginkuljettajan korvan taakse. »Oikeitta!» hän jupisi katkeran pilkallisesti, ja hänen sormensa jännittyi painamaan liipaisinta.