»Miksi ette tee sitä sitten?» ärähti Grayson.
»Teen parhaillani», sanoi Bridge.
»Herra Bridge pitää seuraa minulle», pisti tyttö väliin, ennen kuin Grayson ehti virkkaa mitään. »Vika on minun — minä keskeytin hänen työskentelynsä. Ettehän pahastu siitä, herra Grayson.»
Grayson jupisi jotakin epäselvää ja meni tiehensä.
»Herra Grayson ei näy olevan erikoisen mieltynyt minuun», pilaili
Bridge.
»Ei ole», vastasi tyttö peittelemättä; »mutta luulen sen johtuvan siitä, ettette osaa ratsastaa.»
»En osaa ratsastaa!» huudahti Bridge. »Mutta olenhan ratsastellut koko ajan täällä ollessani.»
»Herra Grayson ei pidä sitä oikean hevosmiehen ratsastuksena, jollei ratsu alituisesti uhkaa ratsastajan henkeä», selitti Barbara. »Juuri tällä hetkellä hän on hirveän pahalla tuulella sen tähden, että kadotitte Brazosin. Hän väittää, ettei Brazos ole koskaan pudottanut ketään selästään ja että jos olisittekin pudonnut sen selästä, se olisi odottanut teitä ja antanut teidän uudelleen nousta satulaan. Se näette oli koko ranchon säysein ratsu — erikoisesti valittu minun käytettäväkseni. Miten ihmeessä te sen kadotitte, herra Bridge?»
Lausuessaan kysymyksensä tyttö katsoi miestä suoraan silmiin. Bridge oli vaiti. Hänen kasvoilleen lehahti heikko puna. Hän ei ollut sitä ennen tiennyt, että hevonen oli tytön. Hän ei hevillä voinut kertoa Barbaralle totuutta eikä taas tahtonut valehdella; siksi hän ei vastannut mitään.
Barbara huomasi punan ja pani merkille miehen äänettömyyden. Ensimmäisen kerran heräsi hänessä nyt epäilyksiä, mutta hän ei mielellään uskonut, että tämä kohtelias, hauska kulkuri olisi syypää mihinkään muuhun rikokseen kuin huolimattomuuteen tai välinpitämättömyyteen. Mutta mikä oli hänen ilmeisen hämminkinsä syy? Tyttö oli ymmällä. He istuivat hiljaa vähän aikaa; sitten Barbara nousi seisomaan.