Kello oli lähes kymmenen seuraavana aamuna, kun ranchon rakennuksen kuistilla istuva Barbara näki isänsä tulevan hänen luokseen konttorista päin. Isän kasvoilla oli huolestunut ilme, joka pisti tytön silmään.
»Mikä on hätänä, isä?» tiedusti Barbara vanhuksen vaipuessa tuolille hänen viereensä.
»Eilisiltainen uhrautumisesi ei hyödyttänyt mitään», vastasi Harding.
»Villan sotilaat ovat vanginneet Bridgen.
YHDESKOLMATTA LUKU
Barbaran viesti
Kuultuaan isänsä yllättävän ilmoituksen Barbara tuijotti vanhukseen muutamia silmänräpäyksiä, tuskin käsittäen hänen sanojensa merkitystä.
»Mitä?» hän huudahti vihdoin. »Sitä et kai tarkoita — mistä sait sen tietää?»
»Graysonille kerrottiin se juuri äsken puhelimitse Cuivacasta», selitti vanhus. »Linja saatiin vasta eilen kuntoon sen jälkeen, kun Pesitan miehet rikkoivat sen viime kuussa. Tämä oli ensimmäinen puhelumme. Ja ajattelepa, Barbara, se pahoittaa mieltäni. Olin toivonut, että hän pääsisi pakoon.»
»Niin minäkin», sanoi Barbara.
Isä katseli häntä tarkkaavasti nähdäkseen minkä vaikutuksen sanoma teki häneen, mutta ei voinut havaita tytön kasvoista suurempaa huolestumista kuin itsekin tunsi lähimmäisensä ja maanmiehensä tähden, jota odotti kuolema muukalaisten käsissä kaukana kodistaan ja kansastaan.