»Eikö mitään voida tehdä?» kysyi Barbara.
»Ei kerrassaan mitään», vastasi isä jyrkästi. »Olen keskustellut siitä Graysonin kanssa, mutta hän vakuuttaa, että meidän sekaantumisemme olisi omiaan kääntämään Villan vastaamme, ja siinä tapauksessa olisimme kaikki hukassa. Hän ei juuri pidä meistä nytkään, ja Grayson uskoo, eikä ilman perusteita, että hän pitäisi tervetulleena pientäkin tekosyytä hylätäkseen meidät suojeluksestaan.
— Heti kun hän sen tekisi, jäisimme me kaikkien vuoristossa majailevien rosvojoukkojen saaliiksi. Ei ainoastaan Pesita karkaisi kimppuumme, vaan myöskin ne ryöstelevät joukkueet, jotka nimellisesti kannattavat Villaa, olisivat samalla hetkellä niskassamme. Ei, rakas, emme voi tehdä mitään. Nuori mies on keittänyt itselleen liemen, ja pelkään, että se on hänen yksin syötävä.»
Tyttö istui jonkun aikaa ääneti: pian hänen isänsä nousi ja poistui sisälle. Kohta meni tyttö hänen jäljessään, palaten pian ratsastustamineissa ja astellen rivakasti hevosaitaukselle. Siellä hän tapasi amerikkalaisen cowboyn; tämä istui alassuin käännetyllä korppulaatikolla, veistellen ahkerasti keppiä ja tuiskutellen osuvasti tupakkasylkeä parin uutteran kovakuoriaisen päälle, jotka perin harkitsemattomasti! olivat kierittäneet pienoiset palleronsa veistäjän ulottuville.
»Eddie!» huudahti Barbara.
Mies katsahti työstään häneen päin ja vilkastui kuin sähköiskusta. Hän ponnahti seisomaan ja tempasi lierihatun päästään. Leveä hymy kirkasti hänen pisamaisia kasvojaan.
»Niin, neiti», hän vastasi. »Miten voin palvella teitä?»
»Satuloikaa minulle pony, Eddie», selitti tyttö. »Lähden hiukan ratsastamaan.»
»Tuossa paikassa!» vakuutti nuorukainen hilpeästi. »Se on valmis silmänräpäyksessä.» Ja hän lähti päästellen lassoaan auki aitaukseen pientä ratsuryhmää kohti, joka siellä oli kiireellisten tarpeitten varalta.
Parin minuutin kuluttua hän tuli takaisin taluttaen hevosta, jonka hän sitoi kiinni aitaan.