»Mutta tuolla minä en kykene ratsastamaan», valitti tyttö. »Se on vikuri.»
»Niinpä kyllä», virkkoi Eddie. »Minähän sillä ratsastankin.»
»Aiotteko tekin lähteä johonkin?» tiedusti tyttö.
»Lähden teidän mukaanne, neiti», ilmoitti Eddie.
»Mutta enhän pyytänyt teitä, Eddie, enkä tahdo teitä mukaani — tänään», huomautti Barbara.
»Se on ikävää, neiti», vastasi mies olkansa ylitse palatessaan ottamaan kiinni toista hevosta; »mutta sellainen on määräys. Teitä ei saa päästää ratsastamaan minnekään saattamatta. Eikä se olisikaan turvallista», lisäsi hän melkein rukoilevasti, »enkä minä häiritse teitä millään tavoin. Ratsastan perässänne, mutta siksi lähellä, että ehdin tarvittaessa luoksenne.»
Heti sen jälkeen hän tuli jälleen takaisin, tuoden mukanaan toisen hevosen, lauhakatseisen, sävyisän näköisen pikku ratsun, ja alkoi kiinnittää hevosten satuloita ja suitsia.
»Lupaatteko», kysyi Barbara silmäiltyään hetkisen hänen puuhiaan äänettömänä, »ettette kerro kenellekään, minne menen tai kenen tapaan?»
»Ennen kuolen kuin hiiskun sanaakaan», vakuutti Eddie.
»No sitten, Eddie, saatte lähteä mukaani ja ratsastaa vierelläni ettekä takanani.»