Kolme muuta miestä nousi lattialle levitetyiltä vuodehuoviltaan ja liittyi puhujan seuraan. He olivat kaikki aseistettuja, ja heidän yllään oli Villan epämääräiset sotilastakit. Billy seisoi selin heihin päin, kun he pujahtivat ulos asumuksesta, jossa he olivat aikoneet viettää yönsä, ja lähtivät kuulumattomasti! hiipimään häntä kohti.
Pelkkänä silmänä Billy tirkisteli pienestä ikkunasta intiaani-ukon hökkeliin. Hän näki erään amerikkalaisen vakavasti keskustelevan Josén kanssa. Kukahan tuo mies oli? Billy ei tuntenut häntä, mutta pian ilmoitti José sen hänelle.
»Kaikki tehdään tahtonne mukaan, herra Grayson», hän virkkoi.
»Ahaa!» tuumi Billy. »El Orobon tilanhoitaja. Mitä ihmeen asioita hänellä saattaa olla tuolle vanhalle veijarille — ja yöllä?»
Billyn mietteet keskeytyivät äkkiä, kun neljä vankkaa miestä karkasi yhtaikaa takaa päin hänen kimppuunsa, kiskoen hänet maahan. Billy ei päästänyt ääntäkään, mutta ponnisteli silti tarmokkaasti päästäkseen irti, taistellen Grand Avenuen tapaan, joka ei suinkaan ole miellyttävä, vaikkakin ehkä hyvin tehokas tapa.
Mutta neljä yhtä vastaan, kun neljällä lisäksi on kaikki edut puolellaan, on musertava ylivoima, ja kun Grayson ja. José riensivät ulos ottamaan selkoa metakasta ja tilanhoitaja ryhtyi auttamaan toisia, nujertui Billy vihdoin. Se seikka,, että jokainen hänen vastustajansa sai nujakasta useita päiviä kestäviä muistoja, oli vähäinen korvaus vapauden menettämisestä. Mutta olihan sekin jotakin.
Riistettyään vangiltaan aseet ja sidottuaan hänen kätensä selän taakse miehet kiskaisivat hänet pystyyn ja alkoivat tutkia häntä.
»Kuka olette?» tiedusti Grayson. »Mitä varten täällä hiiviskelette?
Minua vakoilemassako?»
»Jos tahdotte tietää, kuka olen», vastasi Billy, »niin menkää kysymään Harlem Hurricanelta! Teitä vakoilemassa en ollut; mutta näyttää siltä, että se kyllä olisi tarpeellista, te senkin vintiö.»
Vähän matkan päässä majasta hirnahti hevonen.