Ennen kuin Billy saapui maantielle, näki hän valoa ratapenkereen ohessa olevasta pienestä notkelmasta. Se ei ollut sellaista valoa, jota ikkunan takana palava lamppu luo. Se oli ajoittain voimakkaampi, toisin ajoin heikompi ja lekutti lähellä maanpintaa.
Se näytti nuotiotulelta, ja lähemmäksi mennessään Billy huomasi, että sellainen se olikin, ja kuuli myöskin ääntä. Billy eteni varovammin. Hänen oli aina tarkoin kavahdettava näyttäytymästä, ennen kuin itse näki. Pikku nuotio paloi joen äyräällä, jonka yli rautatie kulki betonisiltaa myöten.
Billy laskeutui taaskin ratapenkereeltä ja kiipesi aidan ylitse harvaan metsikköön. Sieltä hän voi lähestyä nuotiota pelkäämättä, että hänet nähtäisiin. Pian hän alkoi erottaa sanoja ja nojautui puuta vasten kuuntelemaan.
Nuotiolla oli yksi ainoa henkilö — mies, joka kyykötti tulen ääressä, paistaen jotakin. Tulen toisella laidalla oli kuhmuinen, höyryävä peltikannu, josta tuoksu silloin tällöin kantautui Billyn sieraimiin.
Kahvia! Oi, kuinka hyvältä se tuoksusi! Billyn suuhun herahti vesi. Entä ääni — se kiinnitti Billyn mieltä melkein yhtä paljon kuin aterian valmistelut.
Meill' eessä outo, pitkä lie taas maiden, merten poikki tie, mi meidät niinkuin linnut vie päin uutta onnelaa. Tukassa ruusunnuppunen Penelopen on kaunoisen; hän siellä vartoo kaivaten mult' ensi suudelmaa.
Sanat värähdyttivät jotakin kieltä Billyn sydämessä, niin että hän unohti nälkänsä. Nuotiolla olijan täyteläinen, sointuva ääni kantautui hänen luokseen kuten suloinen suitsutus, joka herättää uinailuja, ja sävel pani hänen verensä kiertämään nopeammin.
Entä ääni? Se oli sellainen, jollaisia Billy oli aina kammonnut ja pilkannut, ennen kuin hän oli istunut Barbara Hardingin jalkojen juuressa ja oppinut paljon, muun muassa rakastamaan. Se oli sivistyneen ja hienostuneen ihmisen ääni.
Billy pinnisti katsettaan, koettaen tähystää pimeässä nähdäkseen miehen tarkemmin. Nuotion hohde valaisi kuluneita vaaterisoja ja päälakea, jota verhosi muodoton hattureuhka.
Ilmeisestikin mies oli kulkuri. Kelvottomassa peltikannussa kiehuva kahvi olisi yksinkin osoittanut sen ehdottoman varmasti, mutta siitä näkyi kosolta muitakin todistuksia. Niin, mies oli kulkuri. Billy jäi seisomaan paikalleen ja kuuntelemaan.